promenadikonsertti

Nyt voitte promeneerata Esplanadilla kuin silloin ennen ja nauttia samalla Kansallisoopperan laulajien ja muusikoiden tarjoamasta säveltuokiosta 1900-luvun alun tyyliin.

Huomatkaa, että teidän kannattaa myös pukeutua asiaankuuluvalla tyylillä, sillä parhaat asut saavat palkinnoksi pilettejä ooppera- ja balettiesityksiin. Promenadikonsertit järjestetään Esplanadin lavalla 27. ja 28. toukokuuta alkaen kello 18, ja on yleisöllä niihin vapaa pääsy.

Flaneerauksen lomassa voitte kuulla vuosisadan alun etevimpien sävelniekkojen kuten Sibeliuksen, Merikannon, Straussin ja Kálmánin musiikkia. Solisteina laulavat ”Töölönlahden satakieleksi” kutsuttu sopraano Hanna Rantala sekä baritoni Jaakko Kortekangas , jotka molemmat ovat viime vuosien aikana niittäneet laakereita oopperamme näyttämöllä. Säestäjänä on oopperamme taitavimmista muusikoista koostuva orkesteri, jonka rytmin ponnekkuudesta ja soinnin suloudesta huolehtii musiikkitirehtööri Harri Karri .

Lisäksi tilaisuudessa on tarjolla kuponkeja, joiden avulla saatte huokeaan hintaan pilettejä hupaisaan oopperaan Don Pasquale sekä tunnerikkaaseen balettiin Onegin .

Herroja kehotetaan siis vahaamaan viiksensä, pölyttämään isoisän olkihatun ja kiillottamaan kävelykeppinsä, arvoisia rouvia taas suositellaan suojautumaan päivänvarjoilla hipiän ahavoitumisen välttämiseksi. Ottakaa daaminne tai kavaljeerinne asusta fotografi ja lähettäkää se telefoonilla Kansallisoopperan Facebook-sivulle tai Instagramiin (@oopperabaletti, #oopperapromenadi), ja piletit voivat olla juuri teidän.

Tapahtuma

Promenadikonsertti
Esplanadin lava
27. ja 28.5. klo 18.00
Vapaa pääsy