Australialaissyntyinen 18-vuotias popsensaatio Cody Simpson palaa tänä keväänä Suomeen. Viime vuonna loppuunmyydylle Nosturille esiintynyt tähti konsertoi tällä kertaa The Circuksessa keskiviikkona 22. huhtikuuta.
Justin Bieberin kiertueen lämppärinä maailmanmaineeseen noussut Cody Simpson valmistelee parhaillaan kolmatta levyään ”Free”. Levyltä on jo julkaistu ”Flower”-single, jonka kansitaiteen on suunnitellut Miley Cyrus. Cody Simpson on työstänyt ”Free”-albumia Malibussa tuottaja Cisco Adlerin (mm. Whitestarr, Shwayze) kanssa ja luonut levylle aikaisempaa akustisempaa äänimaailmaa. Esikuvina uudelle musiikille ovat toimineet Jack Johnsonin, John Mayerin, Sublimen ja jopa Bob Dylandin kaltaiset nimet.
Levyn nimi ”Free” viittaa myös Simpsonin siirtymiseen isolta levy-yhtiöltä omalle Coast House Records -levymerkilleen. ”Ensi kertaa tuntuu siltä, että musiikki todella edustaa minua artistina. Vapautus popmaailman vaatimuksista tuntuu uskomattomalta”, kuvailee Cody Simpson.
Seitsemänvuotiaana kitaraan tarttunut Cody Simpson aloitti uransa musiikin parissa julkaisemalla cover-versioita suosikkiartistiensa kuten Justin Timberlaken ja Jason Mrazin biiseistä YouTubeen keräten valtavia katsojalukuja. Vuonna 2010 julkaistu esikoissingle ”iYiYi” (featuring Flo Rida) sinkosi Cody Simpsonin suuren yleisön tietoisuuteen, minkä jälkeen nuori laulajalupaus muutti perheineen Los Angelesiin. Miljoonat YouTube-klikkaukset, Facebook- ja Twitter-seuraajat, tv-esiintymiset sekä ”Finding Cody” -elokuvan tähdittäminen ovat vakiinnuttaneet Cody Simpsonin paikan fanien sydämessä.
KEIKKA:
Live Nation & YleX esittävät:
Cody Simpson (AUS/USA)
Ke 22.4.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
LIPUT:
Myyntiin ke 3.4.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi
Tapahtumapaikan kotisivut: www.elmu.fi