Maailman arvostetuimpien keittiömestareiden joukkoon kuuluva perulainen Diego Muñoz saapuu lokakuun alussa Helsinkiin. Perulaisen keittiön kansainvälisten ravintolatrendien kärkeen kokannut Muñoz tuli tunnetuksi limalaisen Astrid y Gastónin nostamisesta maailman ravintolalistausten huipulle.

Helsinkiin Diego Muñoz saapuu maailmankiertueellaan, jonka varrella hän esittelee perulaisen keittiön erityispiirteitä gastronomian alan ammattilaisille ja harrastajille useissa kansainvälisissä ruokapääkaupungeissa. Muñozin vierailua isännöi Perun Suomen-suurlähetystö ja kahdeksan ruokalajin Diego Muñoz tastingmenu on tarjolla Helsingin perulaisravintola Pastorissa torstaina 6. ja perjantaina 7. päivänä lokakuuta.

Perulaisessa ruokakulttuurissa yhdistyvät Andien paikalliset perinteet ja useilta maahanmuuttajakansoilta tulleet vaikutteet. Espanjalaiset valloittajat synnyttivät perulaiseen keittiöön ensimmäisen ulkopuolisten vaikutteiden aallon, jota sittemmin muiden muassa Japanista, Kiinasta, Italiasta ja Länsi-Afrikan alueelta saapuneet siirtolaiset täydensivät. Perulainen ruoka onkin tästä syystä erittäin monipuolista ja perinteiseksi luokiteltavia ruokalajeja on valtavasti.

22”Perulainen keittiö on maailmalla nyt todellista trendiruokaa, mutta meillä villitys on kestänyt jo satoja vuosia. Diego Muñozia on kiittäminen perulaisen keittiön kansainvälisestä menestyksestä, sillä se työ, mitä hän Astrid y Gastonissa teki, herätti koko gastronomisen maailman huomion”, kertoo Muñozin Suomeen kutsuneen Perun Suomen-suurlähetystön kulttuurineuvos Hiramy Prieto ja jatkaa: ”Periaate keittiössämme on yksinkertainen: kaikille tutut raaka-aineet, mutta niiden maustaminen ja valmistus tehdään ei-perulaisten mielestä uudella tavalla. Siinä piileekin perulaisen keittiön tuottaman vau-elämyksen salaisuus. Olemme erittäin ylpeitä saadessamme tämän suuntauksen kiitetyimmän mestarin Suomeen.”

Ravintola Astrid y Gastonin maailman 13. ja Latinalaisen Amerikan 2. parhaaksi ravintolaksi neljässä vuodessa mestaroinut Diego Muñoz odottaa innolla toista vierailuaan Suomeen ja Helsinkiin. Ensimmäisestä kerrasta on 15 vuotta ja se kesti vajaan päivän: ”Olin tuolloin luksusristeilijällä kokkina ja käväisin kaupungilla. Pysähdyksen lyhyys harmitti, mutta jätti syyn seurata pohjoismaisen keittiön nousua kansainvälisessä mediassa. Olen kiitollinen, että saan tulla nyt takaisin ja myös kokata Helsingissä. Tämä on erinomainen mahdollisuus paitsi esitellä perulaista keittiötä, myös hakea inspiraatiota Suomesta.”

Hiramy Prieto löytää suomalaiselle ja perulaiselle keittiölle helposti yhtymäkohtia esimerkiksi perunan ja graavikalan osalta: ”Eurooppalaiset löytöretkeilijät toivat perunan ohella Andeilta tuliaisina myös monia papulajikkeita, pähkinät ja tomaatit. Myös inkojen tärkein viljelykasvi kvinoa löytyy nykyisin yhä useammasta suomalaiskeittiöstä ja trenditietoisimmat tilaavat baarimestareilta pisco sour -cocktaileja. Perussa väitetään myös olevan enemmän keittoruokia kuin missään muualla maailmassa.”