PE 7.10. | The Cure (UK) – The Cure Tour 2016 Hartwall Arenalla

5CureThe Curea on saatu odotella Suomeen jo 20 vuotta. Edellisen kerran yhtye esiintyi Provinssirockissa vuonna 1996. Laajamittaiselle maailmankiertueelle suuntaava yhtye tuo ”The Cure Tour 2016” –kiertueensa Helsingin Hartwall Arenalle perjantaina 7. lokakuuta.

1970- ja 80-lukujen taitteessa post-punkilla aloittanut The Cure on yksi arvostetuimmista vaihtoehtorock-yhtyeistä, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lukuisiin fanisukupolviin uransa varrella. Pörrötukkaisen Robert Smithin luotsaama yhtye tunnetaan erityisesti riipaisevan melankolisista melodioistaan ja tarttuvista pop-rytmittelyistään. Bändin suurimmat hitit, kuten Just Like Heaven”, ”Friday I’m In Love”, “Boys Don’t Cry”, “Lullaby”, “Close To Me”, “The Lovecats” ja “Doing The Unstuck”, lukeutuvat kaikkien tuntemiin rockin klassikkoihin. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti lähes 30 miljoonaa.

The Cure suuntaa ensi vuonna ensimmäiselle laajamittaiselle kiertueelleen kahdeksaan vuoteen. Tulevalla ”The Cure Tour 2016” –kiertueellaan Robert Smith (laulu/kitara), Simon Gallup (basso), Jason Cooper (rummut), Roger O’Donnell (koskettimet) and Reeves Gabrels (kitara) tarjoilevat laajan kattauksen materiaalia yhtyeen 37-vuotisen taipaleen varrelta.

Bändi on lupaillut soittavansa hittejä, harvinaisuuksia, keikkasuosikkeja ja vielä julkaisemattomia kappaleita. Ensi kesän Pohjois-Amerikan kiertueen liput ovat menneetkin kuin kuumille kiville, esimerkiksi New Yorkissa yhtye tekee peräti kolme konserttia Madison Square Gardenissa.

Edellisen kerran yhtye esiintyi Provinssirockissa vuonna 1996, tätä ennen bändi on konsertoinut Suomessa vuosina 1992 ja 1985.

KONSERTTI:
The Cure (UK) – The Cure Tour 2016
Pe 7.10.2016 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18

 

Tapahtuma


The Cure, uest: The Twilight Sad

Päivä: pe 07.10.2016
Aika: 18:00
Hintaluokka: alk. 69,50
Tapahtuman kotisivut: http://hartwallarena.fi/fi/cure

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Areenankuja 1
Helsinki