Knipi päättää keikkavuotensa perjantaina 2.12. juhlallisissa merkeissä esiintymällä Helsingin Aleksanterin teatterissa.

Illan teemana on laulaja-lauluntekijän keväällä ilmestynyt albumi ”Valoilmiöitä” ja konsertin säestyksestä vastaa Knipin livekokoonpanon ohella jousikvartetti Triosis+.

Emma-palkittu Knipi tunnetaan soolouransa lisäksi Egotripin perustajajäsenenä ja arvostettuna säveltäjänä. Hänen kiitelty soolodebyyttinsä ilmestyi syksyllä 2019. Tuorein albumi, niin ikään erinomaisen vastaanoton saanut ”Valoilmiöitä” on puolestaan edeltäjäänsä aavistuksen toiveikkaampi paketti erilaisia rakkauslauluja.

Aleksanterin teatterin historialliset puitteet Helsingin Bulevardilla toimivat tunnelmallisena päätöksenä vuoteen, johon on uuden albumin lisäksi mahtunut mm. loppuunmyyty 50-vuotisjuhlakonsertti, levynjulkaisukiertue ja monipuolinen festarikesä. Knipin sooloyhtyeen muodostavat artistin itsensä lisäksi Maasalo (basso, laulu), Jussi Liimatainen (kosketinsoittimet, laulu), Jaakko Murros (kitara, laulu) sekä Heikki Kytölä (rummut, laulu). Bändin lisäksi tätä keikkaa poikkeuksellisesti säestävän jousikvartetin, Triosis+, jäsenet ovat Elina Susiluoto, Iiris Pyrhönen, Klaara Pyrhönen sekä Vilma Pyrhönen.

 

Tapahtumat > Keikat


Knipi

 pe 2.12.
 19:00
 Hintaluokka: 39 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka



Aleksanterin teatteri KOHOKOHTIA

pe 2.12.19:00 KnipiAleksanterin teatteri
la 3.12.14:00 Kaikki ystäväniAleksanterin teatteri
la 3.12.18:00 Kaikki ystäväniAleksanterin teatteri
su 4.12.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri
ma 5.12.19:00 Hoedown yhtyeen 20-vuotisjuhlakonserttiAleksanterin teatteri
to 8.12.19:00 Mielipuolen päiväkirjaAleksanterin teatteri
pe 9.12.19:00 Kaikki ystäväniAleksanterin teatteri
la 10.12.14:00 Kaikki ystäväniAleksanterin teatteri
la 10.12.18:00 Kaikki ystäväniAleksanterin teatteri
pe 16.12.14:00 Arja Korisevan joulukonsertti: Rakkaudesta jouluunAleksanterin teatteri
pe 16.12.18:00 Arja Korisevan joulukonsertti: Rakkaudesta jouluunAleksanterin teatteri
pe 16.12.19:00 Arja Korisevan joulukonsertti: Rakkaudesta jouluunAleksanterin teatteri
su 22.1.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri
su 26.2.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri
su 19.3.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri
su 2.4.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri
su 16.4.16:00 Luolamies: Martti Suosalo [stand up -monologi]Aleksanterin teatteri