pe 19.4.
 20:00

 Mascot Bar & Live Stage | Neljäs linja 2, Helsinki | iCal

Mascot Bar & Live Stage saa perjantaina 19.4 vieraakseen Laulurastas-yhtyeen, joka esiintyy levynjulkkarikeikalla. Illan aloittaa klo 20 Selekta Andor.

Suomireggae-yhtye Laulurastaan 20 vuotta työn alla ollut levy ilmestyy huhtikuussa.

Vuosituhannen vaihteessa vaikuttanut legendaarinen jyväskyläläinen reggae-yhtye Laulurastas hajosi vuonna 2002, mutta heräsi kuin johdatuksesta eloon uudelleen 2013. Aika oli vain vahvistanut laulujen voimaa ja niinpä yhtye päätti tehdä myös kesken jääneen levynsä loppuun, jonka teko oli alkanut jo 90-luvun lopussa. Levy äänitettiin uuden tulemisen jälkeen kokonaan, mutta raidat katosivat mystisesti ja 2017 levy tehtiin jälleen uudelleen. Nyt tupla-vinyyli on viimein painossa ja Helmi Levyt julkaisee sen huhtikuussa 2019. Yhdentoista veljen voimin Laulurastas palaa myös keikoille keväällä.

Laulurastas on jotain muuta kuin letkeää rantareggaeta. Se on eeppistä, syvää ja pimeää reggaeta pohjolasta. Massiiviset rytmit yhdistyvät Profeetan tulenkatkuiseen rakkauden sanaan.

 

Tapahtuma


Laulurastas Levynjulkkarit

 Päivä: pe 19.4.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: 8/10 

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Mascot Bar & Live Stage
 Neljäs linja 2
Helsinki

Neljäs linja 2
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä