Helsingin ydinkeskustassa toimiva Panimoravintola Bruuveri on avannut uudistetun ravintolansa. Uudistuksessa lanseeratun Social Brewing Labin eli ”labran” myötä Bruuverissa keskitytään yhä voimakkaammin tarjoamaan olutharrastajille ja oluttietoisille kuluttajille kokonaisvaltaista olutelämystä.

Uudistuksessa Bruuverin panimoravintolan toimintaa on kehitetty kokonaisvaltaisesti. Itse Panimo on tuotu ravintolan toiminnan keskiöön, tiloja on avarrettu, panimoravintolan yläkertaan rakentuu ravintolan oma tasting room ja koko sisustus on uusittu modernissa craft-hengessä. Uusissa tiloissa asiakkaat voivat seurata ravintolan puolelta esteettä panimon arkea ja tuotteiden valmistumista.

– Merkittävin muutos on uuden Social Brewing Lab -konseptin kehittäminen. Suomalainen olutkulttuuri on kehittynyt vuosien aikana paljon, ja oluista kiinnostunut kuluttajajoukko kasvaa edelleen kohisten. Juuri tähän tarpeeseen ”labra” vastaa. Tarjoamme esimerkiksi useita erilaisia Suomen arvostetuimpien olutammattilaisten ohjaamia oluiden maistelutilaisuuksia eli pruuveja sekä erilaisia kotioluiden valmistajille räätälöityjä oluen valmistuskursseja, Bruuverin toimitusjohtaja Markku Niveri kertoo, ja jatkaa:

– Jaamme oluiden harrastajille syvällistä tietoa sekä sisältöä oluesta ja sen valmistuksesta yhdessä alan arvostetuimpien ammattilaisten kanssa. Aiemmin kotioluiden panijat ovat saaneet tietonsa lähinnä toisiltaan vertaistukena, mutta me haluamme tuoda ammattilaisten tiedot ja osaamisen myös harrastajien ulottuville. Haluamme siis antaa oman panoksemme olutkulttuurin kehittämiseen ja samalla osallistaa harrastajia mukaan.

Samoilla linjoilla Niverin kanssa suomalaisen olutkulttuurin kehityssuunnasta on olutasiantuntija ja Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen.

– Yleisesti olutharrastajien sekä kotioluiden panijoiden määrä on kasvussa. Etenkin kotioluiden paneminen on kasvava ja hyvin yhteisöllinen harrastusmuoto, johon myös naiset ja pariskunnat ovat lähteneet mukaan. Samat ihmiset voivat siis harrastaa oluita perinteisemmin maistelemalla muiden oluita sekä samaan aikaan panna omia oluitaan, Lehtinen kuvaa.

Bruuverin tuotevalikoima uudistuu ja laajenee

Panimoravintolan uudistuksen myötä myös Bruuverin tuotevalikoima on laajentunut. Jo paikkansa vakiinnuttaneiden ja palkittujen oluiden rinnalle on tuotu laaja ja trendien mukaan säännöllisesti uudistuva, pienpanimotuotteisiin nojaava olut- ja siiderivalikoima Suomesta ja maailmalta. Näiden lisäksi ravintolassa on tarjolla laaja valikoima muita craft-alkoholeja kuten viskejä, rommeja ja ginejä. Viinivalikoima on laajentunut muun muassa trendikkäisiin alku- eli naturalviineihin.

– Ravintolassamme valmistetut oluet ovat vuosien varrella palkittu useaan otteeseen eri kilpailuissa, ja ne pysyvät edelleen tarjontamme kivijalkana. Valikoimassamme on lähes 100 olutta ja siideriä, ja uudistuksen myötä tarjoamme entistä laajemman ja ketterämmin muuttuvan valikoiman pienpanimotuotteita. Bruuveri onkin Helsingin aktiivisimpia panimoravintoloita, jossa olutta valmistetaan viikoittain.

Muutoksen yhteydessä myös ravintolan ruokalistat on suunniteltu entistä paremmin juomatarjontaa täydentäviksi ja ajankohtaisia ruokatrendejä palveleviksi. Tarjolla on sekä vegetaarisia että vegaanisia annoksia, ja jatkossa panimon ikkunoiden alla tarjottavalla kotiruokalounaalla panostamme etenkin salaattipöytään, Niveri kuvailee.

Kaiken kaikkiaan uudistunut panimoravintola ja Social Brewing Lab -konsepti on uusi tapa tuoda olutkulttuuria kuluttajien saataville.

– Tarkoitus on tarjota asiakkaille uudenlaisia, monipuolisia ja laadukkaita olutelämyksiä ja tapahtumia sekä samalla kehittää kotimaista olutkulttuuria yhdessä harrastajien kanssa. Meillä järjestetään muun muassa läpi vuoden pyörivä kotiolutkilpailu, jossa harrastajat osallistuvat kuukausittain vaihtuvan teeman mukaisilla oluilla kilpailuun, Niveri päättää.