sin-cos-tan

Sub Pop -levymerkille kiinnitetty laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner sekä synapop- duo Sin Cos Tan ovat Flow-festivaalien kansainvälisiä suomalaistähtiä.

Mirel Wagner juhlistaa toista albumiansa Flow Festivalilla. Uutta tuotantoa kuullaan perjantaina 8. elokuuta. Wagner esiintyy kesällä Flow’n lisäksi ainoastaan Hailuodon Bättre Folk -festivaalilla, ja kansainvälinen kiertue on suunnitteilla syksyksi. Koskettavasta folkistaan tunnettu artisti nousi kansainväliseen suosioon jo hänen omaa nimeään kantavan debyyttinsä myötä vuonna 2011, jolloin hän esiintyi myös ensi kerran Flow’ssa. Wagner kiinnitettiin äskettäin legendaariselle Sub Pop -levymerkille, joka tuli aikanaan tunnetuksi Nirvanan löytäjänä. Tällä hetkellä levy-yhtiön riveissä ovat mm. Fleet Foxes, Beach House ja Iron & Wine.

Elektronisen musiikin tuottajana mainetta niittäneen Jori Hulkkosen sekä Villa Nahissa vaikuttaneen Juho Paalosmaan muodostama Sin Cos Tan nähdään niin ikään levynjulkaisukeikailla Flow Festivalilla. Sunnuntaina 10. elokuuta kuullaan kaksikon kolmatta albumia, jolta on edellisten levyjen tapaan odotettavissa koukuttavia synamelodioita ja Paalosmaan oivaltavia sanoituksia. Sin Cos Tan nähtiin Flow’ssa edellisen kerran vuonna 2012.

Mirel Wagner ja Sin Cos Tan keikkalevat tiuhaan myös kansainvälisesti. Toukokuussa he esiintyvät Englannissa Brightonissa The Great Escape -festivaalilla. Flow Festival on mukana tapahtumassa ja järjestää yhdessä Music Finlandin kanssa ammattilais- ja media-alan kutsutilaisuuden perjantaina 9. toukokuuta Brighton Dome -ravintolassa.

Yhdestoista Flow Festival järjestetään 8.–10. elokuuta Suvilahdessa.

Tapahtuman aikataulu

http://www.flowfestival.com/aikataulu/