Merellisyys on tällaisena poikkeusaikana erityinen henkireikä helsinkiläisille, jotka kesän aikana pääsevät helposti lähimatkailemaan monin tavoin Helsingin saaristoon.

Vesireittiliikenne Kaunissaareen alkoi jo 15.5. Kuva: Maarit Hohteri/Helsingin kaupunki

Vesireittiliikenne alkoi asteittain jo toukokuussa, ja isommin liikennöinti alkaa heti kesäkuun alussa tuttuihin ja hieman tuntemattomiinkiin kohteisiin. Esimerkiksi Vallisaari, Isosaari ja Lonna ja tarjoavat kaikki merellistä tunnelmaa erilaisen persoonallisissa paketeissaan. Helsingin uimarannat puolestaan avataan 1.6. normaalien kesäaikataulujen mukaisesti, mutta rannoilla huomioidaan koronan aiheuttama poikkeustilanne esimerkiksi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitolta saaduilta ohjeistuksilla.

– Vesiliikenne saariin käynnistyy vastuullisesti ja matkustamisen väljyyden varmistaen. Aikataulut löytyvät tänäkin kesänä HSL:n reittioppaasta. Ennen saarten palveluiden avautumista kannattaa mukaan pakata omat eväät. Saaret ja ranta-alueet tarjoavat paikan elpymiselle niin helsinkiläisille ulkoilijoille kuin yritystoiminnallekin, kommentoi Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula.

Mobiilipalvelu Ahti tarjoaa vinkkejä vesillä, saarissa ja rannoilla liikkumiseen. Kuva: Helsingin kaupunki

Uusia yrittäjiä ja palveluita

Saarien palveluja ei juurikaan ole koronaviruksen takia karsittu. Monissa saarissa on uusittu opasteita ja opaskarttoja ja Vallisaaressa järjestetään jopa metsäjoogaa.Uusia vesiurheilulajeja pääsee kokeilemaan Hietsussa toimintaansa käynnistävässä vesiurheilukeskuksessa. Lisäksi Uunisaaressa, Pihlajasaaressa ja Kaunissaaressa sekä Katajanokan satamassa ovat uuden yrittäjät, joiden uudet palvelut ja tuoreet meiningit ovat taatusti kokeilemisen arvoiset. Kaunissaaren ja Pihlajasaaren suosittujen saunojen ja mökkien vuokraus alkaa sekin 1.6. kello 10.00, ja näiden saarien mökit ja saunat vuokrataan kätevästi netissä osoitteessa varaamo.hel.fi.

Mökeille vaihtoehdon tarjoaa telttailu. Esimerkiksi Pihlajasaaressa voi tästä kesästä lähtien telttailla viikon jokaisena päivänä. Isosaaressa telttailu sopii mainiosti lapsiperheille, ja Vallisaaren erikoisuutena on puolestaan tentsile-telttailu, eli puihin kiinnitettävät teltat.

Perinteisen vesiliikenteen rinnalla tehdään myös uusia kokeiluja. Tänä kesänä Vartiosaaressa paitsi parannetaan reittejä ja opastusta, myös kokeillaan ensimmäisen kerran Helsingissä sähköistä yhteysalusta.

Ahti tarjoaa vinkkejä vesillä, saarissa ja rannoilla liikkumiseen
Uusi ja kehittyvä mobiilipalvelu Ahti tulee tänä kesänä tarjoamaan kansalaisille hyviä vinkkejä vesillä, saarissa ja rannoilla liikkumiseen. Ahdista voi löytää älypuhelimella kivan merellisen kahvilan, jäätelökioskin tai ravintolan tai mikä parasta, uimarannan tai merellisen saunan.

Veneileviä turisteja ilahduttaa kokeilu, jossa veneilevä helsinkiläinen voi ensimmäistä kertaa edelleenvuokrata oman venepaikkansa lyhytaikaiselle vierailijalle. Tämä kokeilu toteutetaan ensimmäiseksi Helsingin kaupungin venepaikoilla Tervasaaressa yhteistyössä Helsingin Moottorivenekerhon HMVK:n kanssa.

Kesän aikana Ahti-palveluun lisätään myös vuokrattavaksi välineitä merellisiin harrastuksiin, kuten esimerkiksi kajakkeja ja suppilautoja. Ahdin testiversioon voi tutustua jo 27.5. alkaen osoitteessa https://ahti.test.kuva.hel.ninja/, ja valmis versio Ahdista julkaistaan juuri ennen juhannusta 16.6. palvelun viralliseen osoitteeseen ahti.hel.fi.

Helsingin kaupungin merellinen strategia antaa saariston ja ranta-alueiden tarjonnan ja vetovoiman kehittämiselle suuntaviivat vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on parantaa merellisiä palveluja ja kohteiden saavutettavuutta, edistää merellisiä tapahtumia sekä jatkaa lähisaariston avaamista virkistyskäyttöön. Täksi vuodeksi aiemmin suunniteltu Helsinki Biennaali toteutetaan ensi vuonna 12.6.–26.9.2021 välisenä aikana Vallisaaressa ja mantereella. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki julkistetut taiteilijat osallistuvat biennaaliin myös vuonna 2021. Virtuaalisesti koettavat elämykset tulevat olemaan osa tapahtumaa.