Lonnan saari: Valokuvaaja: Suomen Ilmakuva Oy
Lonnan saari. Valokuvaaja: Suomen Ilmakuva Oy

Pieni ja pyöreä Lonnan saari on ainutlaatuinen rentoutumiskohde Helsingin saaristossa. Saareen on helppo tehdä kesäretkiä aivan Kauppatorin kupeesta. Puukiuasta lämmitetään yleiseen käyttöön

Lonnan saunan perinteitä kunnioittavat peseytymistilat, Kuvaaja: Tommi Kortesniemi

Saunakulttuurikohteena viime vuosina harppauksen kehittynyt Helsinki on Suomen merkittävimpiä saunakaupunkeja. Merilinnoitus Suomenlinnaan kuuluvalle piskuiselle Lonnan saarelle valmistui uusi hirsisauna vuonna 2017. Saunan pääsuunnittelija on arkkitehti Anssi Lassila.

Ravintolasta rennosti nautittavaa ajatuksella valmistettua ruokaa

Saaressa voi nauttia hyvästä ruoasta ja ajoittain myös tapahtumista ja kulttuuriaktiviteeteista. Annoksien valmistamisessa käytetään  saatavuuden mukaan tuoreimpia kotimaisia raaka-aineita suosien luomua ja lähituotantoa. Ravintolan lisäksi saaren vierailijoita palvelee sympaattinen vohvelibaari.

Kymmenessä minuutissa luonnon helmaan

Lonna sijaitsee Kauppatorin ja Suomenlinnan pääsaaren välissä. Saari on auki koko kesäkauden, ja sinne pääsee kulkemaan vesibussilla tai omalla veneellä. Etäisyys mantereelta on vain 1,5 kilometriä, ja taittuu JT-Linen lautalla kymmenessä minuutissa.

Lonna on yksi Suomenlinnan kahdeksasta saaresta

Historiansa aikana saarella on muun muassa varastoitu ruutia sekä koottu ja säilytetty merimiinoja. Lonnassa sijaitsee myös harvinainen toisen maailmansodan aikainen demagnetointilaitteisto, jonka avulla poistettiin laivoista rungon magneettisuutta. Vuonna 1808 Suomen sodan aikana Ruotsi ja Venäjä neuvottelivat Viaporin linnoituksen antautumisesta Lonnassa.

Sauna avoinna 4.5.-29.6.2018:  ti 15.30-19.30 (21.30), ke 14.30–19.30 (21.30), to-la 14.30-20.30 (22.30)

http://www.lonna.fi/