Multi-instumentalisti, tuottaja ja supertähti Lenny Kravitz julkaisi juuri  studioalbuminsa Raise Vibration, joka jatkaa miehen groovaavaa musiikillista matkaa funkin, rockin, bluesin ja soulin sulautumassa. Neljällä Grammy-palkinnolla palkittu Kravitz aloittaa uuden levyn tiimoilta mittavan maailmankiertueen, joka saapuu Hartwall Arenalle lauantaina 1.6.2019.

Liput: Ticketmaster.fi

Yli 38 miljoonaa albumia myynyt ja 30 vuotta tähtenä loistanut Kravitz on aina asettanut musiikilliset ambitionsa etusijalle urallaan. Kravitz tuotti ja soitti jälleen kaiken albumille aina kitaroista bassoon, rumpuihin, pianoon sekä perkussioihin. Raise Vibration-albumissa on havaittavissa paljon samaa kuin Kravitzin Let Love Rule -esikoisalbumilla. Se ei ole sattumaa.

– Kun sanoin ’Let Love Rule’ debyyttialbumillani, minun piti myös toteuttaa samaa elämässäni, ja sama idea on myös Raise Vibrationilla. Teen tietoisia valintoja, joiden uskon tuottavan parempia tuloksia, sillä minusta tuntuu, että yhteinen väreilymme ei saa aikaan sitä. Meidän pitää tavoitella korkeammalle, olla ajattelevaisempia, henkisempiä, rakastavampia ja avoimempia. Pitää unohtaa ajattelu, johon liittyvät rajat, laatikot tai asioiden lokerointi. Olemme kaikki tällä planeetalla yhdessä, joten meidän pitäisi pystyä parempaan. Sanomani on ollut yhteneväisyys aina Let Love Rule -albumista Raise Vibrationiin. Jos se motivoi ja inspiroi myös sinua, se on kaunista, Lenny kertoo.

 

Tapahtuma


Lenny Kravitz

 Päivä: la 1.6.
 Aika: 00:00
 Hintaluokka: alk. 59  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
 Areenankuja 1
Helsinki

Areenankuja 1
Helsinki

 Ravintolat läheisyydessä 

 Hotellit läheisyydessä