LA 7.5. | Mumford & Sons ja Bill Ryder Jones Hartwall Arenalla

Yhdeksi viime vuosien menestyneimmäksi rock-yhtyeeksi kasvanut Mumford & Sons saadaan vihdoin ensimmäiselle Suomen visiitilleen. Yleisöt ympäri maailmaa puolelleen voittanut, bluegrass-vaikutteita maalailevaan rockiin yhdistelevä brittiyhtye esiintyy Helsingissä Hartwall Arenalla lauantaina 7. toukokuuta.

Vuonna 2007 Lontoossa perustettu Mumford & Sons on noussut ensialbuminsa ”Sigh No More” (2009) jälkimainingeissa yhdeksi tämän hetken suosituimmista yhtyeistä. Debyyttilevy nousi listakärkeen sekä Iso-Britanniassa että Yhdysvalloissa folk-henkisten ja banjovetoisten ”Little Lion Man” ja ”The Cave” -hittien siivittämänä. Kakkoslevy ”Babel” (2012) vuorostaan tarjoili ympäri maailmaa soineen ”I Will Wait” -megahitin, ja levystä tuli vuoden nopeiten myynyt albumi Isossa-Britanniassa. Myös Yhdysvalloissa suosio räjähti entisestään ja huimien myyntilukujen lisäksi bändi pokkasi ansaitusti Grammy-palkinnon Album of the Year -kategoriassa. Loistavana live-esiintyjänä tunnettu bändi nostettiin kotimaassaan myös pääesiintyjäksi Glastonbury Festivalille vuonna 2013.

 

Tapahtuma


Mumford & Sons, Bill Ryder Jones

Päivä: la 07.05.2016
Aika: 19:30
Hintaluokka: 54,50 € – 69,50
Tapahtuman kotisivut: https://www.facebook.com/events/728908557253391/

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Areenankuja 1
Helsinki