Kaisaniemen puiston vuoden 2019 konserttikesä huipentuu lauantaina 24.8.In the Park -tapahtumaan, jonka myötä lavalle nousevat niin Oasiksen Liam Gallagher ja The Verven Richard Ashcroft kuin myös 2000-luvun indierock-suosikki Franz Ferdinand sekä upea Jade Bird.

Kaikkien aikojen suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Oasis myi uransa aikana yli 75 miljoonaa levyä. Yhtyeen levyistä kahdeksan nousi Ison-Britannian listaykköseksi, ja hittilevy (What’s the Story) Morning Glory? onkin saarivaltion kaikkien aikojen viidenneksi myydyin levy. Yhtyeen räväkkänä keulamiehenä tunnettu Liam Gallagher on sittemmin siirtynyt soolouralle ja sai itsensäkin hämmennyksiin myymällä vuosi sitten Lontoon Finsbury Parkissa pidetyn yli 40 000 hengen konsertin neljässä minuutissa loppuun. Gallagher työstää paraikaa seuraajaa Briteissä platinaa myyneelle esikoisalbumilleen As You Werelle.

Richard Ashcroft on suomalaisyleisölle tuttu Bitter Sweet Symphony- ja The Drugs Don’t Work -hittejä takoneen The Verve -yhtyeen laulaja-lauluntekijänä. Gallagherin veljesten hyvänä ystävä tunnettu karismaattinen Ashcroft on julkaissut yhteensä jo viisi levyllistä taattua brittipoppia, ja albumeista viimeisin, Natural Rebel, ilmestyi syksyllä 2018.

Take Me Out! Tältä hokemalta ei kukaan 2000-luvun nuori ole voinut välttyä. Grammy-ehdokkuudenkin ansainneen megahitin takana on skotlantilainen Franz Ferdinand, joka muistetaan myös hiteistä The Dark Matinée ja No You Girls, ja joka niin ikään julkaisi viidennen studioalbuminsa viime syksynä.

Kesäistä britti-invaasiota täydentää tuore crossover-nousukas Jade Bird. Keväällä esikoisalbuminsa julkaiseva, vasta 20-vuotias indieihme yhdistää kerronnallisissa lauluissaan niin folkkia, countrya, punkkia kuin pehmeitä balladejakin. Spotifyssa nopeasti miljoonakerhoon pompannut uusi tulokas on ilmoittanut olevansa mielellään seuraava Alanis Morissette.

 

Tapahtuma


In the Park 2019

 Päivä: la 24.8.
 Aika: 
 Hintaluokka: 79€ 

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kaisaniemen puisto
 Kaisaniemen puisto
Helsinki

Kaisaniemen puisto
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä