la 2.9. |  21:00 |  Kansallisteatterin Lavaklubi | Läntinen teatterikuja 1, Helsinki | iCal

Anna Murtolan ja Joonas Wideniuksen konsertissa kuullaan sekä perinteisen flamencon syvempiä sävyjä, että kevyempiä laulelmatyyppisiä kappaleita, joissa flamencolaulaja Anna Murtolan sävykäs ääni ja Joonas Wideniuksen flamencokitaran virtuoottiset rytmit pitävät intensiivistä vuoropuhelua.

Kaksikon pitkä yhteinen musiikillinen taival on hionut flamencolle tyypillisen kommunikoinnin yhteen tiukoiksi rytmeiksi ja puhuttelevaksi tulkinnaksi.

Oulusta lähtöisin oleva Anna Murtola on maailman pohjoisin flamencolaulaja. Suomalaisen flamencolaulun pioneereihin lukeutuva laulaja on löytänyt oman vahvan äänensä tämän intensiivisen espanjalaisen perinteen tulkitsijana. Murtola tunnetaan myös world-fuusioyhtye Bajo Ceron solistina ja monipuolisena, yli genrerajojen kurkottavana karismaattisena esiintyjänä.

Torniosta kotoisin oleva Joonas Widenius on suomalainen flamencokitaristi, joka kuuluu kiistatta maamme huippuihin. Wideniuksen musiikin pohjana kaikuvat flamencokitaran sävelet, mutta hänen omaleimainen sävelkielensä ottaa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstään. Vaikutteet voivat tulla jazzista tai vaikkapa omasta kansanmusiikistamme.

Lavaklubin konsertti on osa Flamencoduo Anna Murtola & Joonas Widenius: Entre Dos Amigos -Suomen kiertuetta.

Tapahtuma


Flamencoduo Anna Murtola & Joonas Widenius

Päivä: la 2.9.
Aika: 21:00
Hintaluokka: 8/12
Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kansallisteatterin Lavaklubi
Kansallisteatterin Lavaklubi
Läntinen teatterikuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi