Kovassa livekunnossa keikkaileva rockin elävä legenda Michael Monroe tuo yhtyeensä Tavastialle lokakuussaPerinteisesti luvassa on jälleen kaksi energista keikkaa, joista tämä on sallittu kaiken ikäisille.

Kansainvälinen bändi on keikkaillut viime aikoina Suomen lisäksi laajasti Euroopan keikkapaikkojen lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Englannissa.

Voisi todeta, ettei tämä artisti esittelyjä kaipaa, mutta Michael Monroe tunnetaan eritoten vuonna 1979 perustetusta Hanoi Rocks yhtyeestä, joka on ollut aikansa merkittävimpiä hard ja glam rock ikoneja ja toiminut esikuvana suomalaiselle rock musiikille kautta aikain.

Michael Monroe on yksi rockin historian menestyneimmistä suomalaismuusikoista ja on jatkanut menestyksekästä soolouraansa läpi 2010-luvun. Monille suomalaisille Monroe on tuttu myös tuomarinpenkiltä Voice of Finland ja X Factor -ohjelmista.

Huippulahjakkaassa bändissä soittavat Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheard Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth). Bändiä johtaa energinen Michael Monroe, jota Wall Street Journal on kutsunut ”maailman kunnioitetuimmaksi rock-tähdeksi”.

 

Tapahtuma


Michael Monroe

 Päivä: la 19.10.
 Aika: 15:00
 Hintaluokka: 27 

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Tavastia-klubi
 Urho Kekkosen katu 6
Helsinki

Urho Kekkosen katu 6
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kamppi