la 11.11.
 19:00

 Helsingin jäähalli | Nordenskiöldinkatu 11-13, Helsinki | iCal

Heavy metalin ja hard rockin legenda Deep Purple suuntaa tänä vuonna jäähyväisten jättämiseen viittaavalle The Long Goodbye -kiertueelle. Brittiläisyhtye tuo kiertueensa myös Suomeen ja esiintyy Helsingin Jäähallissa lauantaina 11.11.2017. Lipunmyynti konserttiin on käynnissä Ticketmasterissa.

Musiikkihistorian pitkäikäisimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Deep Purple julkaisee huhtikuun 7. päivä seuraajan menestyksekkäälle Now What?! -albumilleen. Uusi pitkäsoitto on saanut nimekseen inFinite, ja levyltä on jo saatu maistiainen Time for Bedlam -singlen muodossa. Albumin tekoprosessista kuvattu dokumenttielokuva saa ensi-iltansa levynjulkaisun aikaan ympäri maailmaa. Elokuvan myötä fanit pääsevät seuraamaan ensimmäistä kertaa Deep Purplen biisinkirjoitusprosessia sekä yhdessä luottotuottaja Bob Ezrinin kanssa tehdyn albumin nauhoituksia.

inFinite-albumin ja The Long Goodbye -kiertueen nimet ovat herättäneet fanien keskuudessa kysymyksiä siitä ovatko albumi ja kiertue jäämässä Deep Purplen viimeisiksi. Bändi ei kuitenkaan ole antanut täysin selvää vastausta nimien lopullisesta merkityksestä. Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon lukeutuvat Ian Gillan (laulu), Roger Glover (basso), Ian Paice (rummut), Steve Morse (kitara) ja Don Airey (koskettimet).

Deep Purple (UK) – The Long Goodbye
La 11.11.2017 Helsingin jäähalli, Ovet klo 19

 

Tapahtuma


Deep Purple (UK) – The Long Goodbye

 Päivä: la 11.11.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 63/73  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Helsingin jäähalli
Nordenskiöldinkatu 11-13
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä