Kolme sisarta on Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Kansallisteatterissa huippusuositun Vanja-enon jälkeen. ohjaajan sovittama Kolme sisarta tuo Tšehovin kielen lähemmäs nyky-yleisöä, mutta
säilyttää draaman runollisuuden ja ajattoman ilmaisuvoiman.

Suurella näyttämöllä nähtävä moderni klassikko Kolme sisarta tuo Kansallisteatteriin sukupolvensa valovoimaisimpia näyttelijöitä.  Kolmen sisaren näyttelijäkaartissa loistavat Elena Leeve, Samuli Niittymäki, Terhi
Panula, Emmi Parviainen, Eero Ritala, Esko Salminen, Marja Salo, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen.

– Tšehovin näytelmien päähenkilöt usein kuuluvat niihin etuoikeutettuihin, jotka eivät edes täysin ymmärrä asemaansa ennen kuin se tulee kyseenalaistetuksi jonkin ulkoisen kriisin kautta. Se on vastaansanomaton kuva nykyihmisestä, joka on saanut elää kuplassaan niin kauan häiritsemättä, kirjoittaa ohjaaja Paavo Westerberg, jonka edellinen Tšehov-näyttämötulkinta Vanja-eno(ensi-ilta 2014) oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys.

Edesmenneen kenraalin tyttäret elävät kivettynyttä elämää takapajuisessa pikkukaupungissa. Hyväsydäminen Olga on opettaja, joka kokee elämänsä olevan ohi alle kolmikymppisenä. Konserttipianistin koulutuksen saanut Maša on mennyt nuorena naimisiin paikallisen opettajan kanssa. Lumouksen haihduttua avioliitto on muuttunut pettymykseksi Mašalle, joka rakastuu Moskovasta saapuvaan Veršiniin. Irina, sisarista nuorin, haaveilee todellisesta rakkaudesta, jota pikkukaupunki ei pysty tarjoamaan. Sisaret unelmoivat muutosta lapsuutensa kotikaupunkiin Moskovaan, joka on heidän ajatuksissaan kasvanut myyttisiin mittoihin. Kun viimeisenä elonmerkkinä paikkakunnalla toiminut varuskunta lakkautetaan, joutuvat kaikki arvioimaan tilanteensa uudestaan.

 

Tapahtuma


Kolme sisarta

 Päivä: Keskiviikko 20.11. klo 19
 Hintaluokka: 37–47 € 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kansallisteatteri
Kansallisteatteri
 Läntinen teatterikuja 1
Helsinki

Läntinen teatterikuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Kamppi