Kiviä taskussa on ilmiö Suomen teatterikentällä – sitä on esitetty loppuunmyytynä jo vuodesta 2002. Supersuosittua komedia on nähty Studio Pasilassa jo satoja kertoja. Toistakymmentä vuotta täysiä katsomoita kerännyt esitys on rikkonut Suomen ennätykset sekä esityskerroissa mitattuna että pisimpään ohjelmistossa jatkaneena koko illan näytelmänä, eikä suosiolle näy loppua.

Tarina: 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat. Charlie ja Jake, Martti Suosalo ja Mika Nuojua, kulkevat Kiviä taskussa -näytelmässä läpi monen ihmisen elämän.

– Näytelmän menestys on tietysti itsetuntoa parantava, unenomaisen kannustava kokemus, mutta viime kädessä se on kuitenkin näytelmä, jota esitetään ja jonka kanssa kierretään Suomea, lapsi lapsien joukossa. Ei voida henkseleitä paukutella tämän varjolla, mutta hyvä näytteljäntyönharjoitus se on, ja tuntuu toimivan myös katsojille. Parasta ja palkitsevinta tässä on yleisö, yleisön reaktiot ja se vastavuoroisuus, he saavat ja me saamme, Martti Suosalo summaa.

Pentti Kotkaniemen ohjauksessa ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin limittyy myös Irlannin historia.

Yleisön rakastama esitys on vuosien varrella vieraillut lukuisissa maamme teattereissa. Studio Pasilan Kiviä taskussa -esityksiin löytyy nopeimmille vielä lippuja yhteen syyskuun  ja lokakuun näytäntöön.

Näin hauskaa teatterissa on harvoin.

Helsingin Sanomat 26.10.2002

1

 

Tapahtuma


Kiviä taskussa – Komediasuosikki

Lippuja saatavilla esityksiin:  Syyskaudella 2020
Hintaluokka: 39 € Lippu.fi
Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Helsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila
Ratamestarinkatu 5
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi