Helsingin Suvilahdessa 10.–12. elokuuta järjestettävän Flow Festivalin ensimmäisiin artistikiinnitykset kuuluu aikamme arvostetuimpien rap-artistien joukkoon lukeutuva Kendrick Lamar. Muita julkaistuja nimiä ovat Patti Smith, St. Vincent, Grizzly Bear, Bonobo, Mura Masa, Alma, Sigrid, Brockhampton. Myös Helena Hauff, Moodymann, Kube x Eevil Stöö, Vesta, 3TM in 3D ja Onni Boi esiintyvät Flow Festivalilla elokuussa. 

Kovimpiin nimiin kuuluva Kendrick Lamar on saavuttanut niin kaupallista menestystä kuin kriitikoiden ja omien esikuviensa kunnoituksen. Hänen viime vuonna ilmestynyt neljäs albuminsa DAMN. oli 2017 maailman kolmanneksi kuunnelluin levy Spotifyssa. Lamarin loistokas ura on jo poikinut mm. lukuisia Grammy-ehdokkuuksia ja pysyvän paikan Flow’n toivotuimpien esiintyjien listalla.

Flow Festivaliien toinen kova nimi on runoilija, laulaja ja lauluntekijä Patti Smith, joka on säilyttänyt asemansa arvostettuna ikonina ja yleisölle sekä itselleen rehellisenä taiteilijana läpi vuosikymmenten.

Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuu puolestaan 2000-luvun tärkeimpiin indierock-bändeihin lukeutuva Grizzly Bear, jonka keikalla kuullaan myös yhtyeen tuoretta materiaalia elokuussa ilmestyneeltä Painted Ruins -levyltä.

Niin ikään 2000-luvulla merkittävää uraa tehnyt, taiteen ja popin välimaastossa taitavasti tasapainoileva St. Vincent nähdään Suvilahdessa.

Flow Festivalilla esiintyvät myös yksi aikamme suosituimpien ja arvostetuimpien konemusiikin tekijöihin lukeutuva Bonobo sekä 21-vuotias DJ, tuottaja ja multi-instrumentalisti Mura Masa. Molemmat ovat ehdolla parhaan elektronisen albumin Grammy-palkinnon saajaksi ja heitä pidetään popimman elektronisen musiikin suunnannäyttäjinä post-EDM -aikakaudella. Lisäksi Flow’ssa nähdään tämän hetken halutuin, mm. Crack Magazinen TOP 50 DJ-listauksen ensimmäisen sijan voittanut Helena Hauff sekä suorapuheinen vanhan koulun house/techno-legenda Moodymann.Lisäksi Flow Festivalilla nähdään kovassa nosteessa oleva, alun perin nettifoorumilla perustettu, laadusta tinkimätön 15-henkinen rap-kollektiivi Brockhampton.

Norjalaista uutta musiikkia edustaa vahvassa nousukiidossa oleva, vasta viime vuonna julkisuuteen ponnahtanut Sigrid, jonka ennustetaan kasvavan yhdeksi kirkkaimmista poptähdistä. Hänet valittiinkin juuri myös BBC:n arvostetun Sound of 2018 -palkinnon voittajaksi. Samassa kilpailussa ehdolla ollut, upeasta äänestään ja terävistä lyriikoistaan sekä sähköisen keltaisista hiuksistaan tunnettu Alma nähdään Flow’ssa ainoalla kesän Helsingin keikallaan ja yhdellä harvoista kotimaan keikoista. Sekä Sigrid että Alma julkaisevat odotetut debyyttialbuminsa ennen festivaalia.

Muita kotimaisia kiinnityksiä Flow Festivalille ovat Soundin vuoden tulokas -palkinnon pokannut, haikeatunnelmaisella popillaan ihastuttava Vesta, Pomo Sapiens -yhteis-ep:n julkaissut rap-kaksikko Kube x Eevil Stöö, elektronista herkkää poppia soittava Onni Boi sekä Teppo Mäkysen johtama tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla akustisen jazzin ja elektronisen äänimaailman yhdistävä trio 3TM. Flow’ssa 3TM esiintyy vain festivaalia varten suunniteltujen 3D-visuaalien kanssa, jotka tukevat 3TM:n videoiden graafista mutta samalla myös vapaata muotokieltä.

Lisää artistijulkistuksia on luvassa 29. tammikuuta. Tämän hetken kiinnostavimman musiikin lisäksi Flow tarjoaa jälleen kokonaisvaltaisen festivaalikokemuksen, jossa kävijöitä hemmotellaan myös esimerkiksi taiteella ja huolellisesti suunnitellulla ravintolavalikoimalla.

Tapahtuma


Flow Festival 2018

 Päivä: pe 10.8. – su 12.8.
 Aika: 
 Hintaluokka: 169  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Suvilahti
Kaasutehtaankatu 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä