Kesän 2018 Katto Auki -klubi koostuu kotimaan puhutuimmista uusista huippulupauksista ja kansan suosikeista. Kuningasidea ja Jouni Aslak tuovat kesän Katto Auki-klubin keskiviikkoon. Klubi-illat tarjoavat keikkaympäristöltään ainutlaatuisia ja tasokkaita keikkoja musiikillisesti kesäisellä linjalla.

Helsingissä perustettu 12-henkinen Kuningasidea on reggaen ja rapin syövereistä inspiraationsa löytänyt veljistö. Vuonna 2009 perustettu bändi on kahdeksan vuotisen matkansa aikana työntänyt genrerajat sulatusuuniin, muovannut yhteis soitollaan itselleen tunnusomaisen tyylin ja tullut palkituksi mm. Vuoden Tulokas -tittelillä vuoden 2012 Funky Awardseissa. Enemmän duoo ku sooloo ja Pohjolan tuulet -hiteistään tunnettu Kuningasidea viimeistelee nyt kolmatta studioalbumiaan, jolta julkaistu single Sä saat mut on jo ylittänyt platinarajan. Uusin single Tule ja sytytä julkaistiin helmikuussa.

Sielukasta poppia kynäilevä helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Jouni Aslak debytoi Ylen Uuden Musiikin Kilpailussa mahtipontisella Lions and Lambs -singlellään.

Katto Auki on helposti lähestyttävä konsepti, jossa yhdistyvät keikkojen maanläheisyys, edulliset keikkaliput, mannerhenkinen sijainti ja urbaanit terassit. Nosturi on paikkana ainoa laatuaan, puhumattakaan musiikki-klubin aukeavasta katosta.

Katto Auki -klubille kannattaa lähteä kauempaakin; tänä vuonna keikkalipun ostaja saa huomattavan edun Helsingin Clarion hotellin huoneista sekä tyylikkäimmät keikkavaatteet huokeampaan hintaan lippua näyttämällä kaikista pääkaupunkiseudun Carlings -myymälöistä.

Katto Auki –klubi menestys viime kesällä

Viime kesänä Helsinkiin syntyi ennennäkemätön klubi-konsepti, kun Katto Auki –klubi aukaisi kirjaimellisesti kattonsa Nosturissa 7. kesäkuuta 2017 keräten Nosturiin yli 3000 uutta asiakasta. Nosturi tarjoaa vuodessa yli 100 keikkaa ja tuo nyt takaisin suursuosion saavuttaneen klubi-konseptin, joka menee ennen kaikkea musiikki ja elämys edellä.

Nosturi – pitkät perinteet keikkapaikkana

Nosturi on pitkän linjan keikkapaikka jo vuodesta 1999 Helsingin Punavuoressa. Klubia ylläpitävä Elävän musiikin yhdistys tunnetaan värikkäästä historiastaan live-musiikin eteenpäin viemisessä.

 

 

Tapahtuma


Katto auki: Kuningasidea ja Jouni Aslak

 Päivä: ke 13.6.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 11  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

 


Nosturi
Nosturi

Telakkakatu 8
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Punavuori