Elokuun puolivälissä päättynyt Kasarmitorin kesä onnistui kahden aukiolokuukautensa aikana tarjoamaan kesäisiä makuelämyksiä ja turvallisen kohtaamispaikan noin 310 000 kävijälle. 13 ravintolatoimijaa ja terassikansa sai nauttia myös yllätysesityksistä, joita suunniteltiin ja toteutettiin noin neljänsadan taide- ja kulttuurialan ammattilaisen voimin.

Kasarmitorin kesäterassilla viihdyttiin väljästi, terveysturvallisuus huomioiden. Kuva: Camilla Bloom

– Ihmiset todellakin löysivät Kasarmitorin ja ottivat sen omakseen. Osan mielestä Kasarmitori oli intiimiydessään jopa mukavampi terassipaikka kuin mittakaavaltaan huomattavasti massiivisempi Senaatintori. Molemmissa on tietysti puolensa, mutta se, että tyhjästä torista kuoriutuu yhtäkkiä elämää pulppuava kesäkeidas, on itsessään jo arvokas placemaking-teko, sanoo Kasarmitorin terassin käytännön organisoinnista vastanneen Helsingin Leijona Oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.

Kasarmitorin terassi tuotti toivottua piristystä niin kaupunkilaisille, kotimaanmatkailijoille kuin yrityksille ja kaupunkikeskustan elävyydellekin. Kiitosta on tullut niin ravintoloiden ruokatarjonnasta, yllätyksellisestä ohjelmasta kuin itse paikastakin.

– Asiakaspaikkamäärään suhteutettuna pääsimme Kasarmitorin kävijämäärissä lähes samoihin lukuihin kuin viime kesänä Senaatintorilla. Myytyjen ruoka-annosten määrä oli nyt jopa suurempi kuin viime kesänä, iloitsee Bauer.

Hyvän ruoan ja juoman lisäksi Kasarmitorin kesäistä tunnelmaa elävöitettiin ohjelmalla, jota toteutettiin kesän mittaan noin 400 taiteen ja kulttuurin ammattilaisen voimin. Live-keikkoja, tanssia, teatteria, sirkusta, kuvataidetta….

– Kaikki me olemme ikävöineet live-esityksiä – niin yleisö kuin esiintyjätkin. Oli ihanaa päästä yllättämään ihmisiä kesäisellä ohjelmalla, ja tietysti myös työllistämään taiteilijoita, sanoo Kasarmitorin kesän ohjelmatuottaja Tiina Laukkanen Helsingin kaupungilta.

Senaatintorilla viime kesänä pilotoitu lokkisiima osoitti nerokkuutensa Kasarmitorillakin. Huomaamaton 13 kilometrin mittainen siimaverkosto Kasarmitorin yllä piti linnut loitolla ja takasi terassiasiakkaille ruokailurauhan.

– Tärkeä yksityiskohta, jonka olisi huomannut varmasti vasta, jos se olisi puuttunut, toteaa Bauer.

Kasarmitorin kokonaisuus sai loistavaa palautetta:

”Ylitti odotuksemme”
Kasarmitorin terassilla oli mukana yhteensä 13 ravintola-alan toimijaa, jotka kaikki vaikuttavat palautekyselyn perusteella erittäin tyytyväisiltä kesän tulokseen. Kesän hittiannos oli Baobaon aasialaistyyppiset höyrysämpylät eli baot.

”Kasarmitorin terassi ylitti odotuksemme ja se toi hyvää piristystä kesäajan liiketoimintaamme. Myimme kesän aikana yhteensä 39 610 baoa!” – Mikko Heinonen, Baobao

”Asiakaspalaute oli todella positiivista. Kaikki tuntuivat viihtyvän ja tunnelma oli mitä mainioin.” – Oscar Borges, Vin-Vin x Story

”Saatiin mukavaa palautetta ja moni lupasi tulla kivijalkaankin käymään. Huomasimmekin piristystä kesän aikana myös varsinaisen ravintolamme kävijämäärissä.” – Ronny Malmberg, Lily Lee

”Kasarmitorin kesä toi meille mukavasti näkyvyyttä ja asiakkaita. Pastojen ja juomien menekki yllätti positiivisesti – raviolit pääsivät aluksi jopa loppumaan kesken. Saimme palkattua 6 uutta työntekijää, joista ainakin 4 jää meille jatkossakin töihin. Näinä aikoina on kova pula ravintolatyöntekjöistä, joten olen tyytyväinen, että saimme lisää henkilökuntaa yritykseemme.”– Elisa Torrisi, Locanda Scappi

Myös taiteilijat pitivät Kasarmitorin kaupunkitilaa inspiroivana esiintymispaikkana ja kattausta monipuolisena.

”Mä koen sen todella mielenkiintoisena, että torilla oli paitsi perinteisempää ”muusikot keikalla” ohjelmaa, mutta myös kaikkea yllättävää, joka jotenkin nyrjäyttää arkea ja näkökulmaa kaupunkitilaan. Meidän kanssa samana päivänä oli mm. Sotilassoittokunta, joka tietysti tavallaan kuuluu siihen Pääesikunnan eteen, mutta on hauskan absurdi näky siinä viinilasin ja herkullisen makuelämyksen kylkiäisenä. Siitä tulee aidosti ”kaupunkilainen” tila ja tapahtuma kun samalle torille mahtuu niin monenlaista ja näköistä asiaa ja ihmistä. Toivottavasti konsepti jatkaa kaupungin elävöittämistä myös tulevina vuosina!” – Valtteri Raekallio, Raekallio Corp.

Kasarmitorin naapurustostakin, niin asukkailta kuin yrityksiltäkin, tuli enimmäkseen positiivista palautetta terassitoiminnasta, eikä sitä pidetty häiritsevänä. Terassilla ei ollut koko kesänä yhtään järjestyshäiriötä. Naapuriyrityksetkin kokivat hyötyneensä alueelle suuntautuneista ihmisvirroista.

Monille terassin asiakkaille Kasarmitorin kesä näyttää olleen yksi kesän kohokohdista, josta julkaistiin mielellään kuvia ja kommentteja myös sosiaaliseen mediaan.

”Heinäkuinen Kasarmitori oli meille turisteille mahtava kokemus!”

”Ihana istuskella vain ja katsella, nauttia pikkusyötävää ja vaikkapa roseeta ❤”

”Toivottavasti saadaan ensi vuonna ravintolat SEKÄ Senaatintorille että Kasarmitorille, ja koko kesän ajalle eli syyskuuhun asti!”

“That’s good to see Finland coming back to normal life.”

kasarmitorinkesa.hel.fi