2000-luvun Suomen menestynein naisartisti Jenni Vartiainen esiintyy 16.11.2018 Hartwall Arenalla. Ainutlaatuinen ja lukemattomia superhittejä sisältävä ilta tulee olemaan kokonaisuus, jossa yleisö pääsee tuntemaan koko tunteiden kirjon. Tapahtuma näyttää tulevan loppuunmyydyksi.

– Mulla on ollut jo pidempään haaveena järkätä spesiaali ilta ja myös isoimmat bileet faneille. Olen esiintynyt yli kymmenen vuotisen urani aikana lukuisissa paikoissa aina pienistä klubeista isojen festareiden päälavoille. Esiintyminen on mulle suurin intohimo ja Hartwall Arena tarjoaa puitteet kaikille hulluille visioille! En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan tämän unohtumattoman illan, joita on luvassa vain yksi!

Jenni Vartiainen on koskettanut suomalaisia musiikillaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on julkaissut uransa aikana kolme menestysalbumia Ihmisten edessäSeili ja Terra, joita on myyty lähes 400 000 kappaletta.

Jenni Vartiaisen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Eden, Duran Duran, En haluu kuolla tänä yönä ja Turvasana.

Kahdeksan hänen sinkuistaan on rikkonut kultarajan, kuusi on yltänyt platinaan ja yksi on ylittänyt tuplaplatinarajan. Jennin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa ja Youtubessa hänen videoillaan on yli 30 miljoonaa katselukertaa. Jenni on myös voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa yhdeksän Emma-patsasta.

Jenni Vartiainen työstää parasta aikaa neljättä albumiaan, jolta on julkaistu jo kolme niin Spotifyssa kuin radiolistallakin menestynyttä sinkkua. Uusin single Väärään suuntaanilmestyi helmikuussa. Koskettava kappale vakuutti yleisön välittömästi ja se nousi suoraan Spotifyn top 50 -listan kolmanneksi. Tällä hetkellä kappale on Suomen radioiden viidenneksi soitetuin.

 

Tapahtuma


Jenni Vartiainen

 Päivä: pe 16.11.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: 39,90€  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
 Areenankuja 1
Helsinki

Areenankuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä