seikkailupuisto

Korkeasaareen johtavan polun varteen, Mustikkamaan metsään on avattu pääkaupunkiseudun ensimmäinen seikkailupuisto. Heinäkuussa avattu puisto käsittää kolme metrissä kulkevaa lastenrataa. Syykuun lopulla aukeaa vielä 5 perhe- ja nuorisorataa joilla kuljetaan 3-11 metrin korkeudessa.

Mäntymetsään rakennetuilla köysiradoilla liikutaan kiipeilyvaljaissa jatkuvavarmenteisella järjestelmällä, jossa turvavaijerista poistutaan vasta radan lopussa. Järjestelmä ei anna kiipeilijälle mahdollisuutta irrottautua vahingossakaan turvavaijerista kesken matkan. Erilaiset tehtävät ja vaijeriliu-ut haastavat seikkailijan motoriikkaa sekä tasapainoa. Aiempaa kiipeilykokemusta ei seikkailuradoille tarvita vaan varusteet ja koulutus annetaan ohjatusti paikan päällä.

Mistä idea seikkailupuistolle?

Idea tuli lomamatkalla Kööpenhaminasta, kun näin talojen väliin rakennetun pienimuotoisen seikkailupuiston. Se oli todella vetoava näky ja ihmisillä tuntui olevan siellä hauskaa. Kotona odottikin kova googlettaminen että mikä juttu tämä oikein on? Siitä on nyt pari vuotta aikaa ja täytyy sanoa että kaikki taustatyö ja suunnittelu on ollut sen arvoista. Kokonaisuus on hyvä ja sijaintimme on loistava. Tänne pääsee kävellen, pyöräillen, autolla, bussilla, metrolla tai jopa omalla veneellä. Suunnittelemmekin jo seuraavan puiston avaamista lähiaikoina.

Parasta tässä kaikessa on kuitenkin palvelu jota saamme tarjota: ulkoilmassa liikkumista Suomalaisessa mäntymetsässä hyvällä fiiliksellä. Tällä hetkellä puistostamme lähtee ilosia asiakkaita jotka vannovat palavansa takaisin, iloitsee Saavalainen.