hotelli-haven-sohvat

Premium-tason hotelleja ei Helsingissäkään ole paljon, ja siksi kilpailu ylimmästä huipputasosta on kovaa. Hotel Haven on ensimmäinen Helsingin luksushotelleista, joka on liittynyt kansainvälisen Small Luxury Hotels of the World -ketjun jäseneksi. Todella onnistuneeksi jäsenyyden tekee se, että hotelli valittiin tänä vuonna yli 520 kansainvälisesti merkittävän luksushotellin joukosta yli 70 maassa vuoden hotelliksi.

Hotel Havenin hotellinjohtaja Roni Saaren mukaan palkinto konkretisoi sen, mistä SLH:n koko toiminnassa on kyse: poikkeuksellisen tasokkaasta henkilökohtaisesta palvelusta, vertaansa vailla olevista laatustandardeista ja kyvystä tuottaa ainutlaatuisia kokemuksia asiakkailleen.

– Valinnan teki kaikkien SLH:n hotellien nimeämä toimikunta. Erityisen koskettavan ja tärkeän meidän koko henkilökunnallemme nimeämisestä tekee se, että valinnan ovat tehneet muut jäsenhotellit ja kollegat, pohtii voitosta ylpeä Hotel Havenin hotellinjohtaja
– Olemme tehneet hartiavoimin töitä palvelutasomme hiomisesta huippuunsa ja nyt työmme tuloksena saimme siitä parhaan mahdollisen kansainvälisen tunnustuksen, hän jatkaa.

– SLH:n menestyksen salaisuus perustuu hotellien ainutlaatuisuuteen, yksikään hotelli ei ole samanlainen kuin muut. Hotel Haven on todella erottunut edukseen muiden hotellien joukossa”, kertoo SLH:n toimitusjohtaja Paul Kerr. Ilman upeaa ja sitoutunutta henkilökuntaamme emme olisi tähän pystyneet, heille kuuluu suurin kiitos tunnustuksesta, hehkuttaa Roni Saari.

Valinnan perusteina käytettiin varausjärjestelmän toimivuutta, mainonnassa käytettyjä valokuvia, Club Member – toimintaa ja aktiivisuutta markkinoinnissa ja myynnissä.

Hotel Haven Helsingin Kauppatorin miljöössä

Hotel Haven on Suomen ensimmäinen Small Luxury Hotels of the World -ketjun jäsen. Se tarjoaa lämminhenkistä kodikkuutta, eksklusiivista viihtyvyyttä ja korkealuokkaisia palveluja vaativimpienkin vieraiden makuun.

Helsingin Kauppatorin kauniissa miljöössä sijaitsevassa hotellissa on 77 yksilöllistä ja hyvin varusteltua huonetta sekä korkealuokkaiset ravintola- ja kokouspalvelut.
Hotellin upeat aulatilat luovat ainutlaatuista tunnelmaa. Päivän lehden voi lukea kotoisasti takkatulen äärellä. Viihtyisässä Bar Havenissa voi nauttia kupillisen lämmintä ja istua iltaa rennosti lasillisen äärellä. Lounge-tyylinen baari “Bar Haven” on täydellinen kohtaamispaikka ystäville.

Olitpa sitten liikematkalla, aikeissa shoppailla, hakea kulttuurielämyksiä, katsoa nähtävyyksiä tai nauttia pääkaupungin ilmapiiristä, keskeisen sijaintinsa ansiosta Hotel Haven on täydellinen lähtöpiste kaikille seikkailuillesi.


Hotellin kotisivut
www.hotelhaven.fi