Juttutuvassa lauantaina 4.8. esiintyvä chicagolainen The Claudettes yhdistelee kotikaupunkinsa pianobluesia energiseen rockabillyyn ja punkiin sekä intohimoiseen 60-lukuiseen souliin.

Tuloksena jännittävä uusi luku amerikkalaista juurimusiikkia. Viettelevä laulajatar Berit Ulseth on bändin keskushahmo railakasotteisen pianisti-liideri Johnny Iguanan rinnalla. Muut jäsenet ovat basisti/laulaja Zach Verdoorn ja Danny Yost, rumpali.

Bändin perustaja Johnny Iguana on kiertänyt kulttiyhtyeensä kanssa vuosia ja miehen

ansiolistaan kuuluu myös kiertämistä ja levyttämistä muun muassa Junior Wellsin, Buddy Guy’n, Otis Rushin ja monen muun Chicago-legendan taustalla.

The Claudettesin maaliskuussa ilmestyneen albumin tuotti Grammy-palkittu Mark Neill(Black Keys, Paladins, J.D. McPherson). Levy on julkaistu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ja se on saanut ylistävät arviot Chicago Tribunessa, Down Beatissa ja Blues Music Magazinessa.

Berit Ulseth – laulu

Johnny Iguana – piano

Zach Verdoorn – basso ja laulu

Danny Yost – rummut

 

Tapahtuma


Ghettoblues: The Claudettes (USA)

 Päivä: la 4.8.
 Aika: 21:00
 Hintaluokka: vapaa pääsy 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

 


Juttutupa
Juttutupa

Säästöpankinranta 6
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi