19.10. 20:00 Ina Forsman G Livelabissa

Helsingin G Livelabin tuoreimpiin ohjelmistojulkistuksiin lukeutuvat mm. ensi kertaa Suomeen saapuva nigeriläinen kitaristi Mdou Moctar, uuden albuminsa materiaalia esittelevä Timo Kaukolampi sekä joulukuun We Jazz -festivaalilla esiintyvät jazzkokoonpanot Koma Saxo ja Muriel Grossmann. Uutena lisäyksenä syksyn ohjelmakartassa nähdään Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion luotsaamat Kalevala-klubit.

7.10. 20:00 Circuit Des Yeux (US) + Lau Nau

Lokakuun keikkatarjonta G Livelabissa on ajankohtainen kattaus live-esityksiä herkän elektronisen popin kautta vaihtoehtoiseen musiikkiin ja rouheaan jazziin. Lokakuun kohokohtiin lukeutuvat mm. arvostetulle Thrill Jockey -labelille levyttänyt yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Circuit Des Yeux, kokeellisen musiikin artisti Lau Nau, Teosto-palkittu taidepop-kokoonpano Color Dolor, uuden albuminsa musiikkia esittelevä blues-ryhmä Wentus Blues Band vieraanaan amerikkalaissolisti Duke Robillard, legendaarisesta Stratovarius-yhtyeestä tutut Timo Kotipelto & Matias Kupiainen, uutta Timmion Records -julkaisuaan juhlistava Jukka Eskola Soul Trio sekä kahtena iltana perätysten esiintyvä psykedeelisen rockin sanansaattaja Death Hawks. Lokakuun keikat käynnistyvät keskiviikkona 2.10. kun Timanttinen keikka -sarjan ennakkoon loppuunmyydyssä päätösillassa esiintyy 22-Pistepirkko.

Jukka Eskola Soul Trio G Livelabissa 31.10.

G Livelabissa järjestetään syksyn aikana kolme Kalevala elävänä tai kuolleena eli K.E.T.K.U-klubia. Konsepti debytoi upeasti Tavastialla myyden kaksi perättäistä iltaa loppuun ja 10.10. hanke tuo klubin lavalle esiintymään Tuomari NurmionSuistamon SähkönMara Ballsin sekä Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmän. K.E.T.K.U-klubeilla esiintyy artisteja, jotka ovat luoneet uutta Kalevalasta inspiraationsa saanutta taidetta. Heidän uusissa, tätä projektia varten luoduissa kappaleissa ja esityksissä rock-estetiikka yhdistyy luovalla ja luontevalla tavalla vanhimpaan meillä tunnettuun traditioon. 21.11. lavan valtaa Faarao Pirttikangas & Nubialaiset ja 19.12. Pekko Käppi & K:H:H:L.

16.10. 19:00 Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila (AR/FI)

Muihin lokakuun esiintyjiin kuuluvat mm. saksofonisti Eero Koivistoisen, laulaja Martin Alvaradon ja pianisti Alexi Tuomarilan muodostama trio, pohjoismaisen jazzin legendat Juhani Aaltonen ja Aril Andersen vieraanaan rumpali Ilmari HeikinheimoUMO Helsinki Jazz Orchestra vieraanaan tanskalaisrumpali Stefan Pasborg, blues-skenen omaleimaisimpiin artisteihin lukeutuva Ina Forsman, norjalaissaksofonisti Trygve Seimin kvartetti, kotimaisen pop-kentän ikoninen duo Kaija Kärkinen & Ile Kallio, uutta Kaivo Aavikolla -albumiaan juhlistava Edu Kettunen, Suomen hehkutetuimpien lauluntekijöiden joukkoon lukeutuva M, mm. Pintandwefallista ja Cats of Transnistrian riveistä tutuksi tullut multi-instrumentalisti KO:MI sekä viulisti Minna Pensolan Klasariklubille saapuva vaskipuhallinyhtye KOLIZIO.

G Livelabin tuoreimpiin keikkajulkistuksiin kuuluvat K-X-P-yhtyeestäkin tuttu, uuden albuminsa julkaisukeikalla esiintyvä elektronisen musiikin artisti Timo Kaukolampi, Nigeristä ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva, Tuareg-musiikin kärkinimiin kuuluva kitaristi Mdou Moctar, We Jazz -keikoilla esiintyvät kansainvälisen jazzin huippukokoonpanot Koma Saxo ja Muriel Grossmann sekä joulukuun Klasariklubille vieraaksi saapuva ”kuningasbasso” Matti Salminen.

G Livelabin mobiilisovellus on uudistunut. Samalla applikaatiolla on nyt mahdollista ostaa lippuja Helsingin sekä Tampereen G Livelabin keikoille. Lisäksi sovellus on saanut uuden uljaan ulkoasun, joka tekee keikkojen selailusta ja tuotteiden tilaamisesta entistäkin intuitiivisemman kokemuksen. Keikkalippujen lisäksi voit myös tilata paikan päällä juomia suoraan pöytään applikaation avulla. Sovelluksen voit ladata ilmaiseksi App Storesta ja Google Playstä.

G Livelabin ja Radio Helsingin yhteinen Ystäväklubi tarjoaa jäsenilleen lukuisia etuja. Jäsenet pääsevät klubin keikoille, muihin kulttuuritapahtumiin sekä esimerkiksi museoihin kaksi yhden hinnalla. Liittymisetuna jäsenille tarjotaan myös kaksi lippua vapaavalintaiseen G Livelabin konserttiin, minkä lisäksi jäsenyyteen kuuluu alennuksia ravintoloihin, kahviloihin ja vaatekauppoihin. Ystäväklubin kaikki edut löytyvät myös G Livelabin omasta applikaatiosta.

Ystäväklubin lisätiedot ja liittymisohjeet osoitteessa: https://www.glivelab.fi/ystavaklubi/

G Livelabin pääsyliput ovat myynnissä klubin omassa lippukaupassa ja mobiilisovelluksessa, sekä Lippupisteen ja Tiketin myyntipisteissä. G Livelabin tuleva ohjelmisto alla ja keikkojen tarkemmat tiedot klubin verkkosivuilla: http://glivelab.fi.

G LIVELABIN LOKAKUU 2019

2.10. Timanttinen keikka: 22-Pistepirkko ***loppuunmyyty***
3.10. 19:00 Color Dolor
4.10. 20:00 Juhani Aaltonen – Arild Andersen Re-Union Trio feat. Ilmari Heikinheimo (FI/NO)
5.10. 20:00 Kotipelto & Kupiainen Duo
7.10. 20:00 Circuit Des Yeux (US) + Lau Nau
9.10. 19:00 Wentus Blues Band feat. Duke Robillard (FI/US)
10.10. 19:00 Kalevala elävänä tai kuolleena -klubi
11.10. 20:00 Death Hawks
12.10. 20:00 Death Hawks
16.10. 19:00 Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila (AR/FI)
17.10. 20:00 UMO Helsinki plays Stravinsky feat. Stefan Pasborg (FI/DK)
19.10. 20:00 Ina Forsman
23.10. 19:00 Trygve Seim: Helsinki Songs (NO/EST/FI)
24.10. 19:00 Kaija Kärkinen & Ile Kallio Duo
25.10. 20:00 Edu Kettunen – Kaivo Aavikolla
26.10. 20:00 M + KO:MI
28.10. 20:00 Klasariklubi: KOLIZIO
31.10. 19:00 Jukka Eskola Soul Trio

TULEVAA OHJELMISTOA

6.11. 20:00 Matt Simons (US)
12.11. 20:00 Timo Kaukolampi Music from Station to Station to Station
14.11. 20:00 Jason Moran and The Bandwagon (US)
19.11. 19:00 Iro Haarla Quartet
21.11. 19:00 Kalevala elävänä tai kuolleena -klubi
25.11. 19:00 FiBO-klubi: Jatkot
27.11. 19:00 Aki Rissanen Trio
28.11. 19:00 Laura Moisio & Kamus Quartet
29.11. 20:00 Mdou Moctar (NE)
5.12. 20:00 We Jazz 2019: Koma Saxo (SE/DE/FI) + Muriel Grossmann (AT)
9.12. 19:00 PuKama Chamber: Red Priest (UK)
16.12. 20:00 Klasariklubi: Matti Salminen
19.12. 19:00 Kalevala elävänä tai kuolleena -klubi
20.12. 20:00 Mikko Joensuu solo

G Livelab on kokonaisvaltaisen musiikkielämyksen ehdoilla suunniteltu liveklubi Helsingin keskustassa. Huippuluokan äänentoisto sekä viihtyisän ilmapiirin luova moderni design tarjoavat mainiot olosuhteet kansainvälisten ja kotimaisten kärkiartistien keikoille, joita klubilla nähdään keskimäärin neljänä iltana viikossa. Helsinkiin G Livelab avattiin vuonna 2016 ja Tampereen G Livelab avasi ovensa elokuussa. Tutustu ohjelmistoon osoitteessa: https://glivelab.fi/tampere.