food-fun-2015

Suomi kovassa seurassa hienosti hopealle – Helsinkiläisen OLO Ravintolan Heikki Liekola ja Anssi Riihimäki kiilasivat kärkisijalle kovatasoisessa kilpailussa. Kilpailun voitti Norjalainen Even Ramsvik, ja kolmanneksi tuli Tanskalainen Mark Lundgaard.

Food and Fun järjestettiin 27.2. -1.3.2015. Jo 14. kerran järjestettävä tapahtuma on saanut vankan aseman kansainvälisissä kilpailukalentereissa. Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta tulevilla huippukokeilla ja vierailevilla ruokamatkailijoilla on mahdollisuus nauttia neljän ruokalajin Food and Fun menu 18 ravintolassa. Heikki Liekolan osalta ravintola oli Sjávargrllid. Tapahtuma vetää puoleensa 20.000 illallisasiakasta yhteensä 10 päivän aikana. Osa ravintoloista tarjoaa kilpailumenun myös festivaalin jälkeisellä viikolla. Piskuisen Reykjavikin ravintolatarjonta on laadukas ja monipuolinen, ja Islantilaiset raaka-aineet muuttuvat vierailevien keittiömestarien kautta upeiksi elämyksiksi. Järjestyksessään 15. Food and Fun on vuonna 2016. Juhlavuoden festivaali tullaan järjestämään 2.-6. Maaliskuuta 2016.

Icelandair on yksi tapahtuman perustajista ja pääyhteistyökumppaneista. Food & Fun -tapahtuman tavoite on esitellä Islantia ruokamatkailukohteena ja edistää islantilaista elintarvikevientiä. Suomalaiset ovat olleet mukana alusta asti ja sijoittuneet aina hyvin. Aiempiin suomalaisiin voittajiin kuuluvat mm. Matti Jämsén, Kai Kallio, Juuse Mikkonen ja Marko Alander. ”Menestys on indikaatio suomalaisen osaamisen kehityksestä, joka on mennyt isoin harppauksin eteenpäin viime vuosina. Voitte olla siitä ylpeitä”, sanoo Food and Fun perustaja islantilainen keittiömestari Siggi Hall.

Food & Fun tapahtuma järjestetään myös Turussa syksyllä 2015, ja nyt jo toista kertaa. Se on vientiversio Islannin tapahtumasta ja siihen on lisätty koulu- ja päiväkotiruok ulottuvuus. Turun Food & Fun –tapahtuma järjestetään 30.9. – 4.10.2015, ja siihen osallistuu 12 ravintolaa ja seitsemän cocktail-baaria. Vierailevat keittiömestarit tulevat Yhdysvalloista, Kuubasta, Pohjoismaista ja Etelä-Euroopasta.

Lähteenä: Islandair