Santanan konsertti Helsingissä 2020

Kitaristi ja lauluntekijä Carlos Santana konsertoi yhtyeineen Hartwall Arenalla sunnuntaina 5.4.2020.

Kymmenkertainen Grammy-voittaja ja Rock and Roll Hall of Fame -kitaristi Carlos Santana juhlii Supernatural ja Abraxasin -albumiensa pyöreitä vuosia ja kiertää ensi keväänä Miraculous 2020 -maailmankiertueensa merkeissä.

Meksikolaissyntyinen, 1960-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Carlos Santana on tehnyt maineikasta musiikkiuraansa jo reilut neljä vuosikymmentä. Hänen soundinsa on usein ollut aikaansa edellä. Taitava kitaristi yhdistää musiikissaan latinosävyjä muun muassa bluesiin ja rockiin.

Santanan menestys nousi uusiin mittoihin vuoden 1999 albumilla Supernatural, jota myytiin 27 miljoonaa kappaletta. Yhdeksällä Grammylla palkittu levy löysi Suomestakin 50 000 ostajaa. Tuorein studioalbumi, The Isley Brothersin kanssa yhdessä tehty Power of Peace, julkaistiin heinäkuussa.

Santanan hitteihin kuuluvat muun muassa Black Magic WomanSmooth sekä Tito Puente -coverointi Oye Como Va.

Kitaristi ja lauluntekijä Carlos Santanalla on paljon aihetta juhlaan. Yli sata miljoonaa albumia myyneen miehen Abraxas-albumin julkaisusta sekä Woodstock-esiintymisestä on kulunut viisikymmentä vuotta ja lukuisia Grammy-palkintoja voittaneen Supernatural-albumin julkaisusta on tullut kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Tänä vuonna meksikolaissyntyinen, 1960-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Santana on juhlistanut uransa merkkipaaluja Pohjois-Amerikan kiertueella, ensi keväänä on Euroopan vuoro.

Italiasta maaliskuussa käynnistyvällä Miraculous 2020 -maailmankiertueella on luvassa kappaleita koko Santanan viisikymmentä vuotta kestäneen uran ajalta. Mukana on fanien rakastamia kappaleita Woodstock-ajoilta ja Supernatural-klassikoita. Vaikka painotus on juhlavuosiaan viettävissä Abraxas- ja Supernatural-albumeissa, kuullaan konserteissa myös kappaleita, jotka Santana määrittelee ‘huomisen uusiksi lauluiksi. Näiden joukossa on muun muassa energisiä kappaleita miehen tänä vuonna julkaistulta Africa Speaks -albumilta. Tätä Rick Rubinin tuottamaa albumia on kehuttu Santanan parhaaksi levyksi vuosikymmeniin ja The New York Times kirjoitti sen sijoittuvan Santanan 50-vuotisen uran kiivaimpiin albumeihin. Kiertueelle ikonisen kitaristin mukaan lähtee hänen luottomuusikoistaan koostuva bändi, jossa rumpuja soittaa Santanan vaimo Cindy Blackman Santana.

Carlos Santana kitaran legendaarinen ääni on yksi maailman tunnetuimmista musiikillisista allekirjoituksista. Sielukkaana esiintyjänä tunnettu mies konsertoi viimeksi Suomessa vuonna 2018.

Suomen merkittävimpiin bluesmuusikoihin lukeutuva Erja Lyytinen jammaili Santanan keikalla 2018.

 

Tapahtuma


Santana

 Päivä: su 5.4.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 99  Ticketmaster.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Hartwall Arena
 Areenankuja 1
Helsinki

Areenankuja 1
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kamppi


Hartwall Arena Lippuja