
Adios-jäähyväisturneellaan kiertävä kuubalaisinstituutio Orquesta Buena Vista Social Club saadaan ennen Pori Jazzissa nähtävää viimeistä Suomen esiintymistään kolmen konsertin mittaiselle Suomen kiertueelle keväällä. Upeista esiintymisistään tunnetun orkesterin tähtisolistina viihdyttää tälläkin kertaa veteraanilaulajatar Omara Portuondo.
Kuubalaisen musiikin lähettiläs Orquesta Buena Vista Social Club on kiertänyt maailmaa eri muodoissaan ja kokoonpanoissaan vuodesta 1997 ja tämän vuoden aikana yhtye jättää jäähyväiset faneilleen. Ohjelmistossa kuullaan klassisia kuubalaisrytmejä, tuoreita kappaleita ja tuttuja numeroita uusina versioina kunnianosoituksena niillle, osaksi jo edesmenneille muusikoille, jotka ovat vaikuttaneet yhtyeen tarinaan.
Orquesta Buena Vista Social Club kasvoi vuonna 1997 julkaistusta, Grammy-palkitusta Buena Vista Social Club -menestyslevystä ja -elokuvasta valtaisan suosituksi ilmiöksi, ja kokoonpanossa soittaa edelleen useita muusikoita alkuperäisestä, leffassa ja levyllä esiintyneestä yhtyeestä. Vuosien varrella on tullut vain lisää kehuttuja albumeita, Grammy-palkintoja sekä loppuunmyytyjä kiertueita ja konsertteja ympäri maailmaa. Yhtyeestä on kasvanut ainutlaatuinen, sukupolvirajat ylittävä esiintyjä, joka juhlistaa Kuuban musiikillista perintöä taidokkaasti.
Tapahtuma
Orquesta Buena Vista Social Club
Päivä: to 23.04.2015
Aika: 19:30
Hintaluokka: 55-77
Tapahtuman kotisivut: http://www.kulttuuritalo.fi/app/event/view/-/id/175
Tapahtumapaikka
Helsingin kulttuuritalo
Tapahtumapaikan kotisivut: www.kulttuuritalo.fi
Sturenkatu 4, Helsinki
Metrolla tapahtumaan
Sörnäisten metroasemalta on reilu 1 kilometri Kulttuuritalolle. Raitiovaunu 8 kulkee Diakoniapuistolle.
Kaukoliikenteen linja-autolla tapahtumaan
Kampin linja-auto-asemalta kulkee useita busseja Kulttuuritalolle: 637,638,640,845,850 ja 870. Linja-autoasemalta myös Raitiovaiunut 1, 1A, 3B. Katso lisätietoa: http://www.kulttuuritalo.fi/fi/yhteystiedot/kartta+ja+kulkuyhteydet/
Junalla tapahtumaan
Pasilan Rautatieasemalta kävellen 1,8 km tai bussilla nro 23. Katso aikataulut aikataulut: www.hsl.fi
Omalla autolla tapahtumaan
Lähimmät pysäköintialueet ovat talon vieressä sijaitseva noin 17 auton alue (kiekkopysäköinti 4 tuntia). Katso lisätietoa: http://www.kulttuuritalo.fi/fi/yhteystiedot/kartta+ja+kulkuyhteydet/
Raitiovaunulla tai paikallisbussilla tapahtumaan
Raitiovaiunut 1, 1A, 3B. Bussi nro 23 Rautatientorilta ja Pasilan asemalta. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi
Hotelli lähellä Kulttuuritaloa
Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.