Olli-361-300x193
Olutsommelier Olli Majanen nauttii oluiden laajasta makukirjosta ja monista käyttötarkoituksista. Kuva: Pentti Hokkanen

Bryggeri Helsingin ravintolapäällikkö Olli Majanen on valmistunut olutsommelieriksi Lontoon Beer Academystä. Helsingin ydinkeskustan Torikortteleissa sijaitseva Bryggeri on nyt Suomen ainoa panimoravintola, jossa työskentelee koulutettu olutsommelier.

Vuonna 2003 perustettu Beer Academy on kouluttanut olutsommeliereita vuodesta 2011 alkaen. Brittiläisen panimo- ja tislausteollisuuden ylläpitämän koulutuselimen näyttökokeen on tähän mennessä suorittanut hyväksytysti noin 120 ammattilaista 17 maasta. Olli Majanen valmistui akatemiasta juhannuksen 2016 alla.

Beer Academy odottaa olutsommelierilta kykyä tunnistaa, kuvailla ja kertoa maistamansa oluen ominaisuudet oikealla tavalla. Sokkomaistelussa kandidaatin tulee tunnistaa oluen alkuperä sekä tyyli ja suositella perustellusti sopiva ruokapari maistetulle oluelle. Hyväksyttävä suoritus edellyttää lisäksi oluen makuvirheiden tunnistamista.

Näyttökokeen lisäksi opinnot koostuvat koulutuksista Lontoossa sekä itseopiskelusta ja osaamisportfolion rakentamisesta. Olutsommelierin näyttötilaisuus on henkilökohtainen suullinen koe, jolla opiskelija osoittaa tietonsa ja taitonsa keskustelussa Beer Academyn Alex Barlow’n kanssa.

Yli 25 vuoden kokemuksella Olli Majanen ei pitänyt koulutusta erityisen vaativana.

”Vuosien varrella olutosaaminen on kertynyt melko vankaksi, mutta pakko myöntää, että loppukokeessa oli perhosia vatsassa”, kertaa tuore olutsommelier.

Työssään Bryggeri Helsingissä Olli Majanen vastaa palkitun olutravintolan juomavalikoimasta. Eniten työssä olutsommelierin osaamista vaatii kolme kertaa vuodessa vaihtuvan ruokalistan olutsuositusten valinta.

”Kymmenen listaa olemme yhdessä keittiöpäällikkö Ali Suvialan kanssa jo työstäneet ja joka kerta tehtävä on sekä haastava että palkitseva. Ruoan ja oluen makujen yhdistäminen on kerrassaan kiehtovaa”, Majanen kertoo.

Oman ravintolan henkilökunnan lisäksi Majasen olutopista pääsevät nauttimaan myös asiakkaat, joita Bryggerin ohjatuissa olutmaisteluissa on käynyt jo tuhatmäärin. Majanen istuu mielellään myös itse asiakkaana maisteluihin, erityisesti jos mukana on ruoka osana tilaisuutta.

”Ihailen nuorten ammattilaisten innokkuutta, ja iloitsen suuresti asiakkaiden olutinnostuksen kasvusta”, myhäilee Helsingin ensimmäinen olutsommelier.

Beer Academyn olutsommeliereiksi valmistuu vuosittain noin 25 ammattilaista panimomestareista ravintoloitsijoihin ja toimittajiin. Suomessa titteleitä on ennen Majasta ollut yksi, jyväskyläläinen toimittaja Maria Markus valmistui akatemiasta vuonna 2015. Tunnettuja koulutuksen suorittaneita ammattilaisia ovat muiden muassa Brooklyn Breweryn panimomestari Garrett Oliver, tanskalaisen Kissmeyer-panimon perustaja Anders Kissmeyer sekä ravintoloitsija ja kellarimestari Mark Dorber.

BRYGGERI HELSINKI