Koti TEEMANA Jazz

TEEMANA: Jazz

Koko Jazz Clubin kevään 2015 ohjelmiston toisessa jazzillassa kuullaan yhtä Suomen yllätyksellisimmistä jazzbändeistä. Jukka Perko & Avara konsertoi klubilla 15.1.2015. Kaksi kitaraa ja saksofoni on...
Rakastetun Club For Fiven joulukiertue on taas täällä! Viime vuonna kultaa myyneen Jouluna-albumin laulut saavat seuraansa myös uusia sovituksia. Lauluyhtyeen omaa luokkaansa oleva vauhdikas ääni-iloittelu kohtaa perinteisen rauhallisen suomalaisen joulun.
Koko Jazz klubin syyskausi jatkuu odotetulla vierailulla, kun torstaina 23.10.2014 klo 20, kun lavalle nousee Aili Ikonen & Tribute to Ella.
Viitasen Piia kävi eräänä syksynä Nepalissa ja osti sieltä Venus-nimisen kitaran. Koska Katmandussa ei ollut sähköjä iltaisin, Piia meni talon katolle ja opetteli soittamaan Venuksella lauluja. Kotiinviemisiksi syntyi nivaska haparoivin sormin soitettuja lauluja. Kotona syntyi nelihenkinen Viitasen Piia -yhtye, c-kasetillinen matkalauluja ja lopulta debyyttialbumi, jonka lämmin vastaanotto löi yhtyeen ällikällä.
Yksi Suomen kauneimmista äänistä, moninkertaisesti palkittu laulajatar Johanna Iivanainen esiintyy yhdessä Mikko Iivanaisen kanssa kitaristi Jarmo Saaren klubilla perjantaina 26.9.2014. Johanna Iivanaisen lyyrisiä sävellyksiä kuullaan kahden väkevän kitaran kera.
We Jazz -viikon omintakeisin idea on perkussionisti Tatu Rönkön vierailut yksityisasunnoissa, joihin myydään lippuja. Keikkapaikka selviää vasta pääsylipussa.