Sea Life - Suruvuokkokala

Merimaailma SEA LIFEn riutta-altaasta voi viikonloppuna bongata kauniit, pulleat mätimunat. Äitienpäiväviikon lisääntymispuuhiin innostuneet kalat ovat Emma ja Kamu, suruvuokkokalat, jotka ovat eläneet pariskuntana jo yli 20-vuoden ajan.

Edellisen kerran suruvuokkokalat munivat elokuussa 2014, mutta ennen viime vuotta, pari ei ollut muninut enää kymmeneen vuoteen. Elokuussa kuoriutunut poikanen voi hyvin ja on saavuttanut jo suruvuokkokalalle tyypillisen aikuisvärityksen.

Perhe-elämää vuokkokalojen tapaan

Vuokkokalat ovat paitsi pariuskollisia, myös paikkauskollisia. Pariskunta pitää kotinaan merivuokkoa, jonka polttavien lonkeroiden suojaan ne myös munivat.

Ennen kututapahtumaa pesäksi valittu alue pitää puhdistaa huolellisesti. Vuokkokalaperheessä tämä on koiraan tehtävä. Kun pesä on siivottu, itse kututapahtuma tapahtuu useimmiten romanttisesti täydenkuun aikaan. Ihan pienestä ponnistuksesta ei ole kysymys, sillä vuokkokalaäiti pyöräyttää kerrallaan 100-1000 mätimunaa, jotka kuoriutuvat noin viikossa. Poikaset eivät tosin kauaa äitinsä helmoissa pyöri, sillä minimaalisen pienet toukat lähtevät saman tien planktonin mukana maailman merille.

Vuokkokala on merenalaisen maailman superäiti

Vuokkokalanaaras on koirasta suurempi niin henkisesti kuin fyysisesti, sillä vuokkokalaperheessä naaras on ehdoton pomo. Jotkut naaraat eivät tyydy yhteen koiraaseen, vaan ykköskoiraan lisäksi suuren naaraan vuokossa saattaa hyöriä myös muita, pienempiä koiraita.

Aivan itsestäänselvyytenä vuokkokalanaaras ei voi kuitenkaan asemaansa pitää: kaikki vuokkokalat nimittäin syntyvät koiraina ja vaihtavat sukupuoltaan vasta myöhemmällä ikää.

Kotisivut

https://www.visitsealife.com/helsinki/