MAINOS
Pohjoismaiden rakastetuimpiin esiintyjiin lukeutuva Eva Dahlgren julkaisee lähes 10 vuoden jälkeen kokonaan uuden albumin. Dahlgren tekee albumin kunniaksi neljä...
Michael Monroe rokkaa orkesterinsa kera Tavastialla  keskiviikko-iltana. Eetterissä on alkuvuodesta julkaistu video singlebiisistä  Goin´ Down With The Ship. Videon ohjasi bändin...
Njet Njet 9 on 2010-luvun mini big band, jonka soundissa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Yhtyeen debyyttialbumin rikkaat...
Club For Five aloitti Suomen kiertueensa ja on parhaillaan matkalla maailmanmaineeseen? Kiertue vie yhtyeen peräti 11 paikkakunnalle Suomessa maaliskuun...
Kasinolla viihdytään rattoisan musiikin ja runsaan buffetpöydän äärellä. Viihteestä vastaa tänä vuonna Steve'n'Seagulls hullun hauskoilla musiikkiesityksillään, jotka eivät varmasti...
Juttutuvan Ghettobilly-illassa The Jarnos esittää aluksi instrumentaalisetin, tyylilajina on surf-rock. Tämän jälkeen esille kaivetaan läskibasso ja puoliakustinen kitara ja...