Helsinki Beer Festival kerää jälleen alan ammattilaiset ja mallasjuomien ystävät Kaapelitehtaalla pidettävään oluttapahtumaan.
Postrock‐yhtye Slintin yhdysvaltalaiskokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 8. elokuuta.
Suomen suurin gourmetruoka- ja viinifestivaali porskuttaa parhaillaan rennolla meiningillä. Vielä 16. kesäkuuta asti Helsingin Kansalaispuistossa pääsee maistelemaan 12 huippuravintolan herkkukavalkadin läpi jazzin tahtiin jammaillen.
We Jazz -viikon omintakeisin idea on perkussionisti Tatu Rönkön vierailut yksityisasunnoissa, joihin myydään lippuja. Keikkapaikka selviää vasta pääsylipussa.
Bar Loosen tapahtumat: Modernit elektroniset ja ikivanhat instrumentit yhdistävän Pekko Käpin neljäs levy esittäytyy lauantaina 28.3.2015. Tapahtuma kuuluu ilmaisfestivaali Helsinki Music Marathonin ohjelmaan.
  Saksalainen riesling on jo pitkään ollut suuressa suosiossa sekä meillä Suomessa että kansainvälisessa gastronomisessa maailmassa. Helsinkiläiset viiniravintolat osallistuvat nyt jo 12. kertaa viiniviikoille. Ravintoloissa kevään...