MAINOS
Etno-Espa päättyy perinteisesti Taiteiden yönä (18.8.), joka levittäytyy tällä kertaa ympäri kaupunkia. Duo Emilia Lajunen ja Suvi Oskala tekevät viuluineen pyöräkiertueen, joka pistäytyy...
Joulukonsertit ovat hyvin suosittuja Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla kirkkojen tunnelma herää henkiin useiden maan huipputason artistien konserteissa. Kirkkojen lisäksi Savoy-teatterin,...
Helsingin jäähallissa nähdään neljän ruotsalaisen metalliyhtyeen keikka keskiviikkona 14.12.2022. Ticketmaster.fi Illan pääesiintyjä on death metal -musiikin klassikkoryhmä In Flames, jonka lisäksi lavalle...
Suomalainen power-metallin pioneeri, Stratovarius esiintyy Nosturissa tänä viikonloppuna. Jo vuonna 1984 perustettu yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti levyjään noin 2,5 miljoonaa kappaletta, joilla...
Stadin Panimon American Lager on Suomen Paras Olut vuonna 2014. Vuoden paras olut valittiin Helsingin Rautatientorilla Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa torstaina.
2000-luvun Suomen menestynein naisartisti Jenni Vartiainen esiintyy 16.11.2018 Hartwall Arenalla. Ainutlaatuinen ja lukemattomia superhittejä sisältävä ilta tulee olemaan kokonaisuus, jossa yleisö...