MAINOS
Maailman suurin olutjuhla on levittäytynyt ympäri maailman ja Helsingissäkin baijerilaiset oluet kuohuavat isoissa litran tuopeissa. Myös HOK-Elannon OlutHuoneissa vietetään Hoktoberfestejä 5.10. asti.
Viimeiset puolitoista vuotta Helsingin Kaisaniemessä toiminut legendaarinen ravintola Black Door palasi vihdoin kotiin. Iso Roobertinkadulla aiemmin vuosia toiminut ravintola...
Kalaravintoloissa vietetään kotimaisten pienpanimoiden olutviikkoja 1.9. – 14.9. Syyskuun kahden ensimmäisen viikon ajan ravintoloista löytyy siis oluita ennennäkemättömän ja...
Marskin Baarin cocktailkoulu on legendaarisen kohtaamispaikan rento baariohjelma, joka on helppo järjestää omalle porukalle esimerkiksi hotellivierailun yhtenä kohokohtana. Cocktailkoulussa tulevat...
Rennossa miljöössä  Helsingin ydinkeskustassa toimivan Gastropub Stone's:in  persoonallisin ominaisuus on se, että asiakas pääsee vaikuttamaan ravintolan valikoimaan. Olutvalikoima muuttuu...
Sokos Hotel Tripla on kevään 2023 jazz-hotelli Helsingissä, sillä hotellin Kylä Baarissa jazzaillaan joka toinen perjantai pianisti Lassi Kouvon isännöimällä Kyläjazz-clubilla. Laulaja-säveltäjä Riikka Keränen on yksi...