MAINOS
Rautatieasemalta lähtee reitilleen Suomen mielenkiintoisin oluenystävän kiertoajelu. Ulkopaikkakuntalainen saa siitä eniten irti suunnatessaan kohti laivaterminaaleja. SpåraKOFF on ravintolaksi muutettu, koffinpunainen...
Vuonna 2014 perustettu Pjazza Jazz Club täydensi Helsingin kehittyvää jazz-elämää Bulevardin tuntumassa. Entisen G18-ravintolan tiloihin Yrjönkadulla on saatu aikaiseksi...
Omista pienpanimo-oluistaan ja viskeistään tunnettu Teerenpeli on persoonallinen pienpanimoalan toimija, jonka juuret ovat Lahdessa. Panimoalalla mainetta niittänyt ja hienon olutravintolakonseptin kehittänyt perheyritys astelee isosti Helsingin keskustassa.
Ravintola Tony's deli julkisti äskettäin kohu-uutisen. Ravintola laajenee ensi vuoden alussa vanhan taidegallerian paikalle. Syksyllä lokakuu taas on pyhitetty maukkaille pihveille. Pihviviikoilla tarjolla jokaiseen makuun herkullisen lihaisia annoksia valmistettuna eri raaka-aineista ja eri valmistusmenetelmin.
Iso Robertinkadulle avattin 2.3.2015 Suomen ensimmäinen amerikkalaisiin pienpanimo-oluisiin keskittyvä ravintola, Tommyknocker Craft Beer Bar.
Tänä syksynä 22.9.-15.10.2016 vietettävät Oktoberfestit on Rymy-Eetun jokavuotinen suurtapahtuma. Luvassa on aitoja Oktoberfest-oluita, makkaraa, baijerilaista perunasalaattia ja hapankaalia, Nahkahousuja,...