MAINOS
Kerää kaverit koolle, sillä Bryggeri Helsingin Bryggerin keikkakesän ohjelmistoa on taas raotettu.
Kosmoksella on sikäli poikkeuksellinen historia, että se on toiminut perheyrityksenä Helsingin Kalevankadulla jo vuodesta 1924 saakka. Kosmoslaiset listaavat ravintolan parhaiksi puoliksi muun muassa menneitä vuosikymmeniä huokuvan ilmapiirin ja iloisen taiteilijatunnelman, joka on tuonut ravintolalle monenlaisia asiakkaita.
Toukokuussa OlutHuoneet esittelevät uutuuden Suomen markkinoille saksalaisen panimo-osaamisen kirkkaimmalta huipulta Baijerin Erdingistä.
Maaliskuussa 2014 julkaistu HelsinkiMenu -tunnustus annettiin tänä vuonnna Töölössä toimivalle kortteliravintola KuuKuulle, joka hurmasi tämänvuotisen HelsinkiMenu-raadin raikkaalla otteellaan.
Pannu paellaa pöytään, niin fiesta voi alkaa! Iloisen värikäs valencialaisruoka tuoksuu ja maistuu kuin keväinen tuulahdus Välimereltä. Paellan paras sesonki Nuevossa on maaliskuun lopusta toukokuun alkuun.
Gastro-messuilla miteltiin Suomen ruokaravintola-ammattilaisten kovimmista titteleistä. Kokkien ja tarjoilijoiden Suomen mestarit saatiin selville, ja liekeissä olivat etenkin voiton saavuttaneet Heikki Liekola ja tarjoilija Toni Yksjärvi.