MAINOS
Vuoden retkikohde 2017 yleisöäänestyksen on voittanut Punkaharju. Voittaja julkaistiin GoExpo-messuilla 17.–19.3.2017. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tämänkertaisen kilpailun teemana oli...
Viroon on 1200-luvulta alkaen rakennettu yli tuhat kartanoa, joista satakunta on vielä aktiivisessa käytössä. Historiallisen ympäristön ja upean arkkitehtuurin...
Viime kesänä Helsinki sai upean merellisen lisän retkeilykohteeksi aivan ydinkeskustan tuntumassa, kun Vallisaari aukesi yleisölle oltuaan Puolustusvoimien hallinnassa kymmeniä...
Tampereen olutravintolat yllättävät kotimaisten ja paikallisten oluidensa runsaudella, mutta myös ruokatarjonnallaan. Olut itsessäänkin on lähiruokaan verrattavissa oleva tuote. Käsityöläisoluiden kaupungissa...
Hait ovat ristiriitaisessa asemassa. Niitä sekä ihaillaan että pelätään. Elokuvien luoma mielikuva haista vähintään viisimetrisenä terävähampaisena tappajana on kuitenkin suuresti väritetty, sillä tunnetuista yli 360 hailajista noin 80 % on aikuisenakin pienempiä kuin ihminen. Ampiaisenpistot, salamaniskut, lehmät ja jopa leivänpaahtimet aiheuttavat vuosittain enemmän kuolemantapauksia kuin hait.
Seurasaaren ulkomuseoon siirretty Niemelän torpan konservointitöiden aikana lähes kaikkien torpan rakennusten tuohi-malkakatot on uudistettiin käsityönä. Osa rakennuksista on kengitetty...