MAINOS
Huippuosaamista matkailualalla ympäri maailmaa kartoittavat World Travel Awards -palkinnot jaettiin jälleen. Suomen parhaaksi boutique-hotelliksi valittiin tänä vuonna Hotel Fabian.
Radisson Blu Plazan uudistus miellyttää myös liikematkailijoita. Uudistunut hotelli Helsingin keskustassa valittiin Suomen parhaaksi liikematkahotelliksi kansainvälisessä World Travel Awards -kilpailussa.
Etsitkö romanttista ja persoonallista hotellia, joka tarjoaa erilaisen lomaelämyksen? Helsingin Katajanokalla sijaitsee ainutlaatuinen hotelli, joka on samalla myös kokemisen arvoinen nähtävyys.
Pohjoismaiden johtava hotelliketju Scandic jatkaa kumppanuuttaan maailmankuulun kokin Jamie Oliverin kanssa.
Hotel Haven on ensimmäinen Helsingin luksushotelleista, joka on liittynyt kansainvälisen Small Luxury Hotels of the World -ketjun jäseneksi.
Suomen Holiday Inn –hotellien Brasserie- ja Bistro-ravintolat uudistivat ruokalistansa maaliskuun lopulla. Uusi ruokalista henkii amerikkalaistyylistä bistromaisuutta, joka näkyy runsaina, mehevinä annoksina ja laajana valikoimana.