abba-museo-tukholma

ABBA The Museum lanseeraa suurimman uutuutensa sitten museon avautumisen toukokuussa 2013. Neljä tarkkaa silikonista valmistettua jäljennöstä kuvaavat ABBAn jäseniä Fridaa, Agnethaa, Björniä ja Bennyä pukeutuneina legendaarisiin, 70-luvun lopun lava-asuihin.

Hahmoja on työstetty yli vuoden ajan taitavan hahmojen valmistajan, Göran Lundströmin, Effektstudion-studiolla Hammarby Sjöstadissa, Tukholmassa.

ABBAn jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti omien hahmojensa valmistusprosessiin. Bändin jokaisesta neljästä jäsenestä on otettu tarkat mitat, jotta ulkonäkö vastaisi mahdollisimman hyvin sitä, miltä he aikoinaan näyttivät.

Taideteosten taustalla on ruotsalainen maskeeraaja ja kuvanveistäjä Göran Lundström Effektstudionilta.

Syksyllä 2013 Göran sai tehtäväkseen valmistaa ABBAn jäsenistä kokonaiset jäljennökset. Maaliskuun alussa 2015 lanseerataan ABBA-hahmot, jotka ovat lajissaan täysin ainutlaatuisia koko maailmassa.

– Muotokuvista on vaikeampaa saada yhdennäköisiä, jos kyseisiä henkilöitä ei voi tavata fyysisesti ja voi vain turvautua valokuviin, sanoo Göran Lundström. Mutta jäljennöksemme ovat ainutlaatuisia maailmassa, koska olemme voineet ottaa tarkat mitat kaikista neljästä ABBAn jäsenestä, minkä ansiosta hahmot ovat niin lähellä alkuperäisiä kuin vain mahdollista, toteaa Göran Lundström.

Hahmot on valmistettu silikonista ja tehty käsityönä päästä varpaisiin. Muotokuvat on veistetty ainoastaan mittojen ja valokuvien perusteella. Jokainen yksittäinen hius on asetettu paikoilleen käsin, ja kädet on valettu ensin bändin jäsenten omista käsistä ja sen jälkeen mallinnettu. Kuvia on käytetty satamäärin, jotta pienetkin kasvonpiirteet sekä silmien, hiusten, kulmakarvojen ja hampaiden väriasteikot on voitu tunnistaa. Yhteensä yli 35 henkilön tiimi on työskennellyt hahmojen parissa, jotta toimeksiantajan, ABBA The Museumin, vaatima korkea laatu ja käsityötaito on voitu varmistaa.

Artistit ovat kommentoineet myös käsityön lopputulosta.

– Hienoja nukkeja, paremman näköisiä kuin alkuperäiset, pukee Benny Andersson huumorilla sanoiksi.

Vaatteet valittiin yhteistuumin ABBAn jäsenten kanssa, ja valinta osui Owe Sandströmin suunnittelemiin, vuoden 1979 lava-asuihin. Vaatteet ovat joustavaa materiaalia, ja ne valmistettiin yhteistyössä Rune Söderqvistin kanssa, joka suunnitteli vuoden 1979 Pohjois-Amerikan kiertueen lavakoristelun. Vaatteiden vinoviivat kuvaavat Ruotsin tunturimaiseman vuorenhuippuja. Tunturimaiseman lumen, jäätiköiden ja revontulien valo ja värit heijastuvat vaatteiden vaihtuvissa sinisen, violetin ja hopean sävyissä.

Agnetha Fältskog on tyytyväinen vaatteisiin.

– Pidän valitusta puvusta. Tuohon aikaan trikoot olivat yksi suosikkivaatteistani. Niissä pystyi tanssimaan ja liikkumaan vapaasti, ja tuntui kivalta tuntea olonsa rennoksi lavalla.

Polaarinen suunnittelu näkyy myös näyttelyssä, jossa ABBA-hahmot seisovat hopean ja violetin värisiä vuoria kuvaavan seinän (taustakulissin) edessä. Taustakulissi muistuttaa tarkasti vuoden 1979 kiertueen aikana käytettyä lavastusta. Museokävijät saavat tietenkin astua aivan ABBAn tarkkojen kopioiden viereen ja ottaa kuvia itsestään ja ryhmästään. Ja päästä vihdoinkin ryhmän viidenneksi jäseneksi, aivan kuin se olisi totta.

Näyttelyssä esitetään myös elokuva The Making Of …! Se kuvaa, miten yhdeksän kuukautta kestänyt ABBA-hahmojen valmistusprosessi sujui. Ensimmäisestä mittauksesta viimeiseen meikkaukseen.

Björn Ulvaeus kokeili varapäätään kotona.

– Vein testipään kotiini. Laitoin se päätyynylleni ja lisäsin muutamia tyynyjä peiton alle. Pyysin sitten vaimoani tulemaan makuuhuoneeseen. Mikä vaikutus! Siinähän oli mies, joka oli maannut hänen vieressään 35 vuotta sitten. Mies, johon hän oli rakastunut!

3. maaliskuuta ABBA-hahmot lasketaan helikopterilla museon katolle Arrival-laulun tahtiin ja paljastetaan ensimmäistä kertaa yleisölle. Lopultakin he ovat jälleen yhdessä. Kaikki neljä. Ikuisesti. Ja miten paljon ne muistuttavat alkuperäisiä? Sen tietää vasta, kun on nähnyt ne omin silmin.

ABBA The Museum -museossa on avajaisten jälkeen vieraillut yli 600 000 kävijää eri puolilta maailmaa. Siksi kiinnostus on ollut suurta tätä lanseerausta kohtaan, joka on museon suurin sitten toukokuun 2013. Vastatakseen kansainväliseen kiinnostukseen museon johto matkustaa 5.3. Berliiniin maailman suurimmille matkamessuille, jossa he esittelevät uutuuden ja tapaavat kansainvälistä lehdistöä tilaisuudessa, johon saapuu yli 200 vierasta

Museon kotisivut