Uudenajan Rock and Rollin kuningattareksi ja soul-sensaatioksi nimetty Nikki Hill saapuu kiertueellaan Suomeen maaliskuussa. Nikki esiintyy torstaina 28.3. Helsingissä Nosturin Elmun Baarissa.

Sanotaan, että jos Tina Turnerilla ja Little Richardilla olisi tytär, jonka kasvattamiseen olisivat antaneet panoksensa myös James Brown ja Chuck Berry, tuloksena olisi Nikki Hill. Pohjois-Carolinan gospelkuorojen kasvattama Nikki onkin energinen esiintyjä, joka ottaa lavat haltuunsa lupaa kyselemättä.

Hill nousi laajempaan tietoisuuteen muutettuaan puolisonsa kitaristi Matt Hillin kanssa St. Louisiin. Nikkin live-esiintymiset niittivät mainetta aina Chicagoa myöten energisyytensä, omaperäisen soundinsa eikä vähiten Hillin lavakarisman ansiosta.

Ensilevytyksensä Here’s Nikki Hill hän teki vuonna 2013 ja kiersi sen jälkeen yli 20 festivaaleilla ja lähes 200 tapahtumassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.

Toisen albuminsa Heavy Harts Hard Fists jälkeen Nikki on kiertänyt myös Australian, Intian ja Marokon lavoja. Meriittilistassa ovat myös esiintymiset Montreuxin ja Montereyn jazz-festivaaleilla sekä Byron Bayn blues-festivaaleilla. Suomessa hän on esiintynyt aikaisemmin vuoden 2016 Puistobluesissa.

Uusimmalla levyllään Feline Roots (2018) Nikki tekee kunniaa juurimusiikin ja rock n’ rollin pioneereille. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat latautuneesta bluesista punk souliin, herätyskokousgospelista rockabillyyn.

Ovet klo 19.00 

 

Tapahtuma


Nikki Hill

 Päivä: to 28.3.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 26  Ticketmaster.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Nosturi
Nosturi
 Telakkakatu 8
Helsinki

Telakkakatu 8
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Punavuori


Nosturi on legendaarinen keikkapaikka Helsingin Hietalahdessa ja tunnettu konserteistaan ja musiikkitapahtumistaan. Nosturia pyörittää Elävän musiikin yhdistys ELMU ry lähes 40:nen vuoden kokemuksella.