Kuvassa seisomassa vasemmalta Juha Varis, Katariina Kaitue ja Jani Karvinen, istumassa vasemmalta Markku Maalismaa, Annika Poijärvi, Timo Tuominen, Cécile Orblin, Anna-Riikka Rajanen, Vesa Vierikko, Samuli Laiho, Sari Mällinen ja Jukka-Pekka Palo, Valokuvaaja: Mitro Härkönen

Kansallisteatterin riehakas varietee Yhdestoista hetki tutkii rahan ja poliittisen vallan kytköksiä dokumentaarisen aineiston pohjalta

Esa Leskisen ohjaama ja yhdessä Sami Keski-Vähälän kanssa kirjoittama Yhdestoista hetki on tarina demokratiasta, yhdessä elämisen tavasta, joka on katoamassa ulottuviltamme juuri, kun olimme alkaneet pitää sitä itsestään selvänä.

Yhdestoista hetki 2

– Kaikki, jotka katselevat ympärilleen, näkevät, että maailman liberaaleille demokratioille on tapahtumassa jotakin kummallista. Yhteiskuntien kahtiajako syvenee, autoritäärisiä hahmoja nousee, ihmisoikeuksia ohitetaan lainsäädännössä ja natsit marssivat kaduilla. Yhdestoista hetki kertoo siitä, miksi näin tapahtuu, kirjailija-ohjaaja Esa Leskinen tiivistää teoksen ydinajatuksen.

– Kahdeksankymmentä vuotta sitten demokratia oli käytännössä hävinnyt koko Euroopasta. Mikään ei estä sitä häviämästä uudelleen, Leskinen summaa.

Se on kaikki, mitä olet aina halunnut tietää rahasta ja vallasta, mutta et ole uskaltanut kysyä. Mihin tarvitaan demokratiaa, jos kaikki päätökset tehdään markkinoilla? Dokumenttiteatteria, musiikkia ja kuvallista ilmaisua ainutlaatuisella tavalla yhdistävä näyttämöteos on samaan aikaan farssi ja tragedia, ennennäkemätön musiikillinen iltama ja näyttämöllisten näkyjen sinfonia. Keski-Vähälän ja Leskisen edellinen Kansallisteatteri-yhteistyö oli vuoden esityksenä palkittu Neljäs tie, jonka kantaesitys nähtiin 2013.

Yhdestoista hetki 9

Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2019

Tapahtuma


Yhdestoista hetki

 Päivät: ke 30.10. klo 19
 Hintaluokka: 37–47 € 

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kansallisteatteri
Kansallisteatteri
 Läntinen teatterikuja 1
Helsinki

Läntinen teatterikuja 1
Helsinki

 Ravintolat läheisyydessä

 Hotellit läheisyydessä Kamppi