wistub alsace uppomuna leipa 2 kohokohdat
Vihreää parsaa, uppomuna, pekonia ja appelsiinihollandaisea talon paahtoleivällä.

Wistub Alsace avaa kevätkauden tuoreella parsaisella listalla ja uusilla keittiökujeilla. Ravintolan kokkikaksikko Guy Peled ja Leea Tepponen on luonut uusia annoksia, joissa yhdistyvät Peledin pitkä kokemus ja Tepposen raikkaat visiot. Ja yhä enemmän lähituottajien antimet sekä luomu.

Wistub Alsacen keittiössä kokataan uusia annoksia pitkiä perinteitä ja tuoreita elementtejä yhdistellen.

– Yhdistämme nuoruuden ja innokkuuden sekä iän ja pitkän kokemuksen, keittiömestari Peled tiivistää.

Tepponen onkin tuonut entistä enemmän uusia tuulia Wistubin keittiöön ja annoksiin. Keväällä saataville tuleva parsa on ranskalaisessa keittiössä toki vuoden merkittävimpiä raaka-aineita, mutta sen lisäksi muitakin kasviksia käytetään nyt enemmän ja monipuolisemmin. Ja vaikka ihan puhtaita kasvisannoksia on aikaisemminkin listalta löytynyt, ovat ne nyt näkyvämmässä roolissa.

– Kasvisannoksemme ovat olleet todella suosittuja. Uuden sukupolven ravintola-asiakkaat eivät välttämättä kaipaa lihaa lautaselleen, vaikka eivät kasvissyöjiä olisikaan.

Yhteistyö paikallisten pientuottajien kanssa on kasvanut entisestään uuden listan myötä. Nyt lammasta tulee Tolvilan Kartanon lisäksi myös Wiljakan tilalta Ikaalisista.

– Monet ravintolat tekevät jo hyvää yhteistyötä pientuottajien kanssa, mutta silti on vielä niin paljon pieniä toimijoita, jotka kaipaisivat ravintoloita asiakkaikseen. Heillä on aivan loistavat tuotteet ja he toimittavat ne vielä ravintolaan asti, Peled kuvailee yhteistyöhön tyytyväisenä.

wistub alsace karitsa kohokohdat
Wiljakan tilan karitsaa parsapiirakan, voissa paistetun retiisin ja rosmariini-punaviinikastikkeen kanssa.

Vaikka Wistub on ranskalainen ravintola, ei kokkihatun anneta puristaa päätä liikaa. Siksipä Tepponen saikin Peledin siunauksella tuoda listalle takuuvarmasti suomalaisen suun myötäistä salmiakkijäätelöä sitruunaisen kakun kaveriksi. Tekihän Tepposen suunnittelema FIA-Kulinaariviikkojen hevosannoskin asiakkaisiin niin hyvän vaikutuksen, että Paijan heppa päätettiin lassota mukaan myös uudelle listalle.

wistub alsace tarte flambee guy peled kohokohdatLuomuakin on luvassa entistä enemmän. Lihapuolella luomuna säihkyy Pajuniemen luomubroileri, joka valmistetaan kokonaisena kahdelle ruokailijalle jaettavaksi.

Myös todella suositut tarte flambéet eli alsacelaiset pizzat ovat uudistuneet hiukan. Wistubin väki kuuntelee asiakkaitaan herkällä korvalla, joten myös täyteasioissa haluttiin tiedustella asiakkaiden toiveita. Facebookissa järjestettiin hiljattain pieni kysely siitä, minkälaisen tarten kukin haluaisi ravintolan listalle ja voittaja saisi nimikkoherkun Wistubin tarte-kavalkadiin. Voittajaksi valikoitui hyvin merellinen ehdotus: kalmareita ja vihersimpukoita. Se onkin siis listan tuorein täytetulokas.

Tarte flambéeta on tarjolla ravintolassa kahdessa eri koossa, suolaisena sekä makeana ja monilla eri täytteillä. Lisäksi sitä on saatavilla myös gluteenittomana.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Villisorsa valmistuu moneksi Wistub Alsacen keittiössä

Laukontorin laidalle on saapunut uuden menun myötä sorsainen syksy. Wistub Alsacen keittiössä kokataan villiä siivekästä monella eri tavalla ja ollaan onnesta omenaisina satokauden raaka-ainerunsaudesta....

Vaihtoehto pizzalle – Wistub Alsacen uusi tarte flambée -uuni käy kuumana

Ranskalaisravintola Wistub Alsacen keittiöön on saapunut tulinen voimanpesä: tarte flambée -uuni. Siinä paistuu perinteinen alsacelainen "pizza", tarte flambée, poikineen. Oikeaoppisen ohutpohjaisia herkkuja valmistuu niin suurina...

Wistub Alsace laski hintojaan asiakkaiden herkutella

Wistub Alsace laski hintojaan heti vuoden alussa, joten nyt viinituvan leppoisassa tunnelmassa ruokailee ja siemailee entistä edukkaammin. Vaikkapa talvilistan reheviä ja muhevia makuja, jotka lämmittävät pakkasen koettelemia sisällä kotoisassa pikkuravintolassa.