tiiliholvi kohokohdat

Tiiliholvi juhlii sadonkorjuuaikaa yhteisen pitkän pöydän ääressä nautittavin illallisin. Kahtena iltana ravintolassa on tilaisuus kokoontua ystävien, sukulaisten tai aivan uusien tuttavuuksien kanssa saman pöydän ja hyvän ruoan ääreen nauttimaan satokauden parhaista antimista. Ojennetaan, kurotetaan, tarjotaan, maistetaan ja nautitaan yhdessä!

– Halusimme kokeilla jotain vähän erilaista perinteisten maaseudun sadonkorjuujuhlien tyyliin, ravintolapäällikkö Lasse Vidman kuvailee ja kertoo myös elävää musiikkia olevan luvassa.

Illallinen käynnistyy alkumaljoilla kilistellen. Aluksi pöytään tarjoillaan maa-artisokkakeittoa. Kun lautaselliset on lusikoitu, kiikuttavat tarjoilijat pöydän täyteen vateja, kulhoja ja kuppeja täynnä erilaisia alkuruokaherkkuja. Tämän jälkeen saliin kannetaan illallisen tähti, rosvopaisti.

tiiliholvi otto sovelius kohokohdat
Otto Sovelius

– Valmistamme rosvopaistin perinteiseen tapaan kotipihassani Sorkkalan kylässä, Mäki-Mäkelän tilalla. Minulla on siellä valtava kuoppa, jossa poltan vuorokauden verran kunnon roihua, jotta kivet kuumenevat kunnolla, kokki Otto Sovelius kuvailee.

Paikoin rantapallon kokoisin luonnonkivin vuorattuun kuoppaan kätketään sitten huolellisesti peitellyt kokonaiset lampaanviulut, jotka kypsyvät piilossaan hiilloksen päällä kaikessa rauhassa.

– Tarvittaessa tulta poltetaan vielä kuopan päällä, kunnes arvioidaan oikea hetki nostaa viulut ylös.

Sadonkorjuujuhlien ”viulistina” toimii kokki salissa lautasille leikellen, ja lisukkeet saapuvat pöytään jälleen vadeilla vapaasti ammennettaviksi samoin kuin jälkihyvätkin.

Juomapaketin valinneille juoma saapuu pöytään kannuissa. Siemailtavaksi saadaan viinin ja oluiden lisäksi myös ehtaa sahtia.

Sadonkorjuujuhlat

Alkumalja:
Mirtillo Royal
Mustikkaa ja samppanjaa

Alkukeitto:
Maa-artisokkakeittoa ja kurpitsasalaattia

Alkuruokavadit:
Sienisalaattia
Juuressalaattia
Waldorfinsalaattia
Savukalaa
Possunposkea

Pääruoka:
Rosvopaisti
Kaljassa haudutettua kaalia
Pihlajanmarjahyytelö
Paahdettuja syysjuureksia
Perunaa
Valkosipulikastike

Jälkiruoka:
Juustoja
Tyrnivispipuuro
Valkosuklaamousse
Paahdettua valkosuklaata ja tyrnimarjakastiketta

Menu 48€
Juomapaketti 28€

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

 

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

[vc_btn title=”ILLALLINEN TIILIHOLVISSA – LAHJAKORTTI 50€” style=”modern” shape=”square” color=”warning” size=”lg” align=”inline” i_align=”left” i_type=”fontawesome” i_icon_fontawesome=”fa fa-adjust” i_icon_openiconic=”vc-oi vc-oi-dial” i_icon_typicons=”typcn typcn-adjust-brightness” i_icon_entypo=”entypo-icon entypo-icon-note” i_icon_linecons=”vc_li vc_li-heart” link=”url:http%3A%2F%2Fwww.elamyslahjat.fi%2Ftt%2F%3Ftt%3D10480_12_181634_%26r%3D%252Flahjat%252Fillallinen-ravintola-tiiliholvi||target:%20_blank” button_block=”” add_icon=”” i_icon_pixelicons=”vc_pixel_icon vc_pixel_icon-alert”]

LUE MYÖS

Holvin Piha on kesälounasravintola Tiiliholvin sisäpihalla – ranskalaistyylistä rentoa ruokaa

Holvin Pihan kesälounas päättyy 4.8.2023. Syksyllä voi olla pop up -tapahtumia Holvin Piha -sisäpiharavintola piilee aivan kaupungin ytimessä, mutta silti suojassa niin ihmis- ja liikennevilinältä...
Tiiliholvi - klassikkoravintola Tampereella

Tiiliholvin syksy on oodi riistalle ja lähiraaka-aineille

Tiiliholvin syksyiseltä listalta löytyy niin savustettua poroa, järvikalakrokettia kuin lampaan sisäfileetäkin. Suosituimmaksi pääruoka-annokseksi on pyrähtänyt sorsa, joka onkin suoranainen riistakauden suurherkku. Sitä saadakseen...
Vapun kabinetit

Onko teillä kova, kantava ääni? – Tiiliholvin kabineteissa voit pitää hauskaa yksityisemmin

Viisikymmenvuotias Ravintola Tiiliholvi on loistava juhlapaikka, jossa hauskanpitoon suorastaan kehotetaan. Tiilien suojassa ravintolajuhlintaan saa kuulua remakkakin ilonpito. Kellariravintolasta löytyy neljä kabinettia, joiden punatiilistä ladotut massiiviset...