Uusi Rotissöörien herkkujuhla on kaikkien kulinaristien yhteinen pikkujoulutapahtuma Kauppahallissa

[TAPAHTUMA MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

  la 25.11.   20:00
  Tampereen kauppahalli | Hämeenkatu 19, Tampere | iCal

Tampereen Kauppahalli kuhisee jälleen kokkeja, saliammattilaisia ja kulinaristeja, kun kymmenen toinen toistaan taitavampaa keittiömestaria ja ravintoloitsijaa tarjoilee maisteluannoksia ympäri hallia lauantai-iltana 25.11.2023.

Tampereen Rotissöörit järjestävät jo kahdeksatta kertaa kaikille avoimen ja rennolla otteella vietettävän juhlan, joka levittäytyy ympäri Tampereen Kauppahallia. Uudistunutta herkkujuhlaa vietetään tällä kertaa pikkujoulujen merkeissä.

Tapahtuma on myynyt hyvin, mutta lippuja on vielä saatavilla vielä kuluvan viikon perjantaihin 17.11.2023 asti

Tänä vuonna juhla on myös entistä kansainvälisempi, sillä etenkin Ranska näkyy ja maistuu mukana vahvemmin. Siitä pitävät huolen paitsi uusi Boulangerie Marco, myös Kauppahallin oma kala- ja äyriäisravintola La Marée. Ja pohjaavathan toki monet muutkin mukana olevat toimijat keittiötekemisensä ranskalaisen keittiön tekniikoihin, kuten ravintoloitsija-keittiömestari Ilmari Saarikosken äskettäin 25 vuotta täyttänyt Hella ja Huonekin.

Myös Espanja on menossa mukana Heart of Spain -herkkupuodin tarjonnan osalta. Kauppahallin puodeista mukana ovat myös Juustosoppi sekä kaupungin tunnetuin kalakauppa, Kalaherkut Nygren.

Heart of Spain -herkkupuoti Tampereen Kauppahallissa tarjoilee espanjalaisia huipputuotteita tapaksina Tampereen Kauppahallissa.
Heart of Spain -herkkupuoti Tampereen Kauppahallissa tarjoilee espanjalaisia huipputuotteita tapaksina Tampereen Kauppahallissa. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Keittiömestarivieraina Kauppahallissa nähdään Michelin-tähden keittänyt maineikas Sasu Laukkonen sekä niin ikään maan merkittävimpien keittömestareiden joukkoon kuuluva ravintola C:n perustaja Ilkka Isotalo, jonka ammatillisen uran juuret ovat Näsinneulan perustuksissa. Tapahtumassa mukana oleva Ravintola Näsinneula onkin yksi kaupungin ravintolahistorian merkittävimpiä ravintoloita.

Tapahtuma on kaikkinensa mainio tilaisuus tutustua yhden illan aikana laajasti tamperelaiseen ruokakakulttuuriin, vaihtaa ajatuksia ruokakulttuurista asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa sekä viihtyä Kauppahallin rennossa tunnelmassa.

–  Kauppahallin pikkujouluissa pääsee yhdellä kertaa, yhden illan aikana tutustumaan kymmenen huipputekijän tyyliin ja taitoon rennolla otteella. Tampere on upea ruokakaupunki ja on hienoa päästä näyttämään sen antia tällaisessa lämminhenkisessä tapahtumassa, Tampereen Rotissöörien vouti Markki Palve kuvailee.

Suomen Chaîne des Rôtisseurs -järjestö täytti tänä vuonna 60 vuotta. Juhlallisuuksia vietettiin elokuussa Tampere-talossa 300 juhlijan voimin. Pikkujoulutapahtuma on luonteva päätös juhlavuodelle. Avoimeen tapahtumaan ovat kaikki lipun ostaneet tervetulleita.

Ammattilaisjäsenien lisäksi gastronomian ystävien järjestöön kuulu myös kulinaristeja, joista monille toiminta on rakas harrastus ja elämäntapa. Gastronomian ystäville Kauppahallin tapahtuma on paitsi makuhermoja hellivä, myös uusia jäseniä houkutteleva kohtaamispaikka.

– Tapahtuma on ollut aina hauska ja tuonut myös uusia jäseniä joukkoomme, kertoo Palve.

Ravintoloista ja keittiömestareista ovat mukana:
• Boulangerie Marco
• Heart of Spain
• Hella & Huone
• Ilkka Isotalo
• Juustosoppi
• Kalaherkut Nygren
• La Marée
• Näsinneula
• Sasu Laukkonen
• Vaihmalan Hovi
Illan musiikista vastaa Tamkeys-bändi.
Liput 70 €. Hintaan sisältyy 10 maisteluannosta ja 3 lasia viiniä.
Liput myynnissä 17.11. asti osoitteessa bit.ly/kauppahallijoulu

LUE MYÖS

La Marée tarjoaa yllätysmenua lounaalla ja äyriäislajitelmaa viikonloppuisin – puikoissa Elias Paukkunen

25-vuotias Hella ja Huone kutsuu keittiömestareitaan kokkaamaan juhlaillallista


Tapahtumat > Festivaalit


Uusi Rotissöörien herkkujuhla on kaikkien kulinaristien yhteinen pikkujoulutapahtuma Kauppahallissa
  la 25.11.
  20:00
  Hintaluokka: 70 €   bit.ly/kauppahallijoulu

Tapahtumapaikka


Tampereen kauppahalli Tampereen kauppahalli
 Hämeenkatu 19
Tampere

Hotellit läheisyydessä

Tampereen kauppahalli KOHOKOHTIA

Ilmoita tapahtuma tästä


Tämän tapahtumapaikan Tampereen kauppahalli kaikki tapahtumat löydät myös sen omilta kotisivuilta