Masuuni, kyyttövasikkatartar

Sokos Original Hotel Ilves

Kauton taikanäpit loihtimassa kyyttöannosta keittiön puolellaTalvisen vuodenajan teemalliset herkut näkyvät ja maistuvat tälläkin kertaa Masuunin annosvalikoimassa. Alkuruokien joukosta löytyy muun muassa kauden yhtä suurinta herkkua, blinejä, sekä kevyesti savustettua sellerikeittoa. Myös Pentti Ukkosen kyyttövasikka tekee paluun Masuunin listalle. Kyyttö on kirmannut niin alku- kuin pääruokapuolellekin.

Mikko Kautto– Pääruuissa loistavat tutut, laadukkaat raaka-aineet, kuten Vanajaveden kuha, Kaldoaivin poronvasa ja kasvisruokailijoille tomaattiraviolit Kolatun vuohenjuuston kera. Annosten lisukkeet on valittu vuodenaikaa mukaillen, esimerkiksi mausteinen, hitaasti haudutettu punakaali, linssimuhennosta ja puikulamuusi vievät kielen mennessään, kertoo keittiömestari Mikko Kautto.

Jälkiruokaksi nautitaan appelsiinilla maustettua suklaata, päärynää ja lakritsia sekä karpalon ja kinuskin klassista yhdistelmää uudella tavalla toteutettuna.

Masuunin blineille on valittavissa lukuisia eri täytteitä.Alkuvuoden uutuutena bliniviikot

3.-8.2. Masuunissa vietetään ensimmäistä kertaa bliniviikkoja. Koko viikon ajan tarjolla on runsas buffet, josta löytyy muun muassa mätejä, erilaisia salaatteja ja lämpimiä pataruokia. Buffet’n antimet ovat tarjolla iltaisin.

Kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Hotel Ilveksen uusi keittiöpäällikkö Petri Salomäki rakastui tamperelaiseen ja Tampereeseen

Original Sokos Hotel Ilves sai tiimiinsä uuden keittiöpäällikkötekijän, kun Vaasasta saapunut Petri Salomäki siirtyi Frans & Marien, Ball Roomin ja Masuunin keittiöitä ohjastamaan. Tampereelle miehen...
Ravintola Lynx Bar & Cafe

Ilveksen kattosauna avaa näkymät Tammerkosken kansallismaisemiin ja tarjoaa haltioittavia yllätysmomentteja

Ilveksen Maisema-kabinetti saunoineen on korkeimmalla sijaitseva vuokrattava saunatila Tampereella. Lasiseinäisistä korkeuksista avautuu jylhä näkymä kohti Pyhäjärveä sekä Pyynikkiä. Panoraamaikkunoista näyttäytyy myös Tammerkosken kansallismaisema kaikessa...

Masuuni avautuu liha-antimia avotuligrillistä ammentaen – Keittiömestari liekeissä

Tovin ainoastaan tilausravintolana toiminut Masuuni avautuu jälleen myös iltaravintolana 11.9. alkaen. Luvassa on uusia kuumia annoskuvioita, sillä keittiöön saadaan hulppea avotuligrilli keittiömestari Jani Salmelan...