Santeri Tiitolan (vas.) ravintola Mylläreissä järjestetään tilauksesta kokkikouluja keittiömestari Raija Kotilaisen (oik.) vetämän keittiötiimin voimin.

Kokkikoulut ovat mainio keino nostattaa työtiimien yhteishenkeä tai palkita asiakkaita. Käyttävätpä jotkut niitä jopa rekrytoinnin rentoina apuvälineinäkin. Mylläreiden kokkikoulussa tunnelma on lupsakka ja välitön. Pääpaino on yhdessä viihtymisessä – ja lopulta syömisessä. Kokkailun päätteeksi nimittäin istutaan yhteisen pöydän ääreen nauttimaan porukalla valmistetusta ruoasta.

Mylläreissä kokataan tunnelmallisen vanhan myllyrakennuksen yläkerrassa, jonne keittiö välineistöineen levittäytyy työskentelylle runsaasti tilaa antaen.

– Varustelutaso on hyvä, siellä keitetään, paistetaan ja friteerataan. Tarvittaessa toki joitain toimintoja voidaan tehdä keittiössäkin, myynti- ja markkinointipäällikkö Terhi Mäkinen kertoo.

Mylläreiden keittiötiimin opastuksella kokataan porukalla ateria, joka luonnollisesti myös nautitaan yhdessä. Valmiita teemoja on erilaisia, mutta niitä voidaan myös räätälöidä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.

– Olemme järjestäneet esimerkiksi sellaisen Välimeren kokkikoulun, jossa porukka jaetaan eri ruokalajit valmistaviin ryhmiin. Jokainen ryhmä edustaa yhtä Välimeren maata. On Marokkoa, Egyptiä, Espanjaa, Italiaa…

Valmiista valikoimasta löytyy myös skandinaavisia metsäisiä sekä riistaisia makuja ja amerikkalaisia burger- ja tex mex -tyylisiä makuja kokattaviksi ja maisteltaviksi. Uutuutena on perinteisen ranskalaisen keittiön makujen Luxus-paketti, johon sisältyy mm. juustoja, pateita ja viinejä.

Lopuksi kaikki tuovat omat tuotoksensa yhteiseen pöytään aterioitaviksi sopivien ruokajuomien säestyksellä.

– Yleensä kokkikoululaiset ovat tunnin lopuksi aivan ihmeissään ja innoissaan siitä, kuinka hienosti ja hyvänmakuista ruokaa ovat osanneet valmistaa, keittiömestari Raija Kotilainen kuvailee.

– Kokkikoulu on hyvätuulista hauskanpitoa yhdessä vaikka tyky-päivän tai pikkujoulujen ohjelmana. Kokkikoulussa ei ole yrityksen tai yhteisön tavallista hierarkiaa, sillä kaikki ovat samalla viivalla. Se on hyvä tapa myös kohottaa yhteishenkeä, ravintoloitsija Santeri Tiitola kertoo.

Osallistujamäärä 10-30 henkilöä. Tiedustelut ja varaukset ravintolasta.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY