Keittiömestari Mikko Kautto

Sokos Original Hotel Ilves

Tällä viikolla 7.-12.4.2014 Masuuni täräyttää tarjolle varsin lihaisat antimet ja sekä alku- että jälkiruokapöydän. Runsaista noutopöydistä voi valikoida lautaselleen mieleisiään makuja, pääruoat tarjoillaan pöytiin. Viikonloppuna Masuunin baarista saa kuohuviiniä laseittain.

Pihviviikolla alku- ja jälkiherkut valikoidaan noutopöydästä, pääruoka taas tilataan oman valinnan mukaan ja se tarjoillaan pöytään. Lihaisa tarjonta venyy naudanfileistä grillattuun viljaporsaankassleriin ja haudutettuihin possunposkiin. Kasvisruokaa mieliville on parsarisottoa ja eväkkään ystäville paistettua kuhaa.

Ravintolan muun maistuvan lisäksi Masuunin baari muuntautuu kuohuviinibaariksi viikonloppuna 11-12.4. Tuolloin kaikki kuplivat ovat lasitarjoilussa, joten maistelemaan pääsee helposti monenlaisia kuohuviinejä 6 €/lasillinen.

Alkuruokabuffet:

Raikasta maalaissalaattia
Caesar-salaattia, Kolatun vuohenjuustoa ja krutonkeja
Oliiviöljyä, tummaa balsamicoa ja paahdettua valkosipulileipää
Sipulipiirasta, korvasieniä ja tomaattia

Mika Hävölän kylmäsavusiikaa, marinoitua parsaa ja kananmunaa
Rapukakkua ja valkosipulikreemiä
Härkää tartar, puikulaperunaa ja kaprista

Pääruoka pöytään tarjoiltuna:

Naudan ulkofileetä, tikkuperunoita ja pippurikastiketta
Naudan entrecôte’a, kevätvihanneksia ja häränhäntälientä
Grillattua viljaporsaankassleria, paahdettua perunaa ja valkosipulimajoneesia
Haudutettua porsaanposkea, grillattua parsaa ja kevätsipulia
Paistettua kuhaa, kevätvihanneksia ja marinoitua kyssäkaalia
Parsarisottoa, tomaattia ja savujuustoa

Jälkiruokabuffet:

Valikoima Herkkujuustolan juustoja ja tomaatti-vaniljahilloketta
”Suklaacookie”
Ternimaito crème brûlée, mansikkaa ja jogurttia

Alkuruokapöytä tai pääruoka 27,00€/hlö
Kaksi ruokalajia 48,00€/hlö
Kolme ruokalajia 55,00€/hlö

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Hotel Ilveksen uusi keittiöpäällikkö Petri Salomäki rakastui tamperelaiseen ja Tampereeseen

Original Sokos Hotel Ilves sai tiimiinsä uuden keittiöpäällikkötekijän, kun Vaasasta saapunut Petri Salomäki siirtyi Frans & Marien, Ball Roomin ja Masuunin keittiöitä ohjastamaan. Tampereelle miehen...
Ravintola Lynx Bar & Cafe

Ilveksen kattosauna avaa näkymät Tammerkosken kansallismaisemiin ja tarjoaa haltioittavia yllätysmomentteja

Ilveksen Maisema-kabinetti saunoineen on korkeimmalla sijaitseva vuokrattava saunatila Tampereella. Lasiseinäisistä korkeuksista avautuu jylhä näkymä kohti Pyhäjärveä sekä Pyynikkiä. Panoraamaikkunoista näyttäytyy myös Tammerkosken kansallismaisema kaikessa...

Masuuni avautuu liha-antimia avotuligrillistä ammentaen – Keittiömestari liekeissä

Tovin ainoastaan tilausravintolana toiminut Masuuni avautuu jälleen myös iltaravintolana 11.9. alkaen. Luvassa on uusia kuumia annoskuvioita, sillä keittiöön saadaan hulppea avotuligrilli keittiömestari Jani Salmelan...