Leon Aguileran esittelemään Living Roomin uuteen meksikolaiseen lounaaseen sisältyy aina lämmin keitto sekä kahvi. Tacot saapuivat annosvalikoimaan asiakkaiden toiveesta. Lounasuudistuksen lisäksi myös ruokalista muuttui kesäisempään malliin.

Living Room uudisti lounastarjontaansa ravintoloitsija Leon Aguileran aikanaan pyörittämästä meksikolaisbaari Barmaciasta tutuilla tacoilla, nachoilla ja quesadilloilla. Kovasti kysellyt perinteiset meksikolaisherkut saivat rinnalleen myös uusia vaihtoehtoja nopeiksi lounashaukkailtaviksi. Valikoimassa on nimittäin nyt myös mm. meksikolaisia subeja.

Sub-nimellä ei monikansalliseen yritykseen päin olla kumartelemassa, vaan tuodaan esiin Subwayn omikseen nappaamia meksikolaistaustaisia hyvyyksiä.

– Meksikolaiset maahanmuuttajat toivat tällaiset täytetyt leivät mukanaan Yhdysvaltoihin jo joskus 1900-luvun alussa. Subway nappasi idean itselleen siis sitä kautta, Aguilera kertoo.

Ravintolan latinolounasannokset jäävät pois meksikolaisten lounaspurtavien tieltä, ja lounaaseen sisältyy nyt uutuutena aina myös vaihtuva lämmin keitto sekä Living Roomin omasta kahvisekoituksesta valmistettu kahvi.

Lounaansa voi nautiskella myös tyystin nestemäisessä muodossa. Ei ehkä oluita tahi cocktaileja, vaan ruokaisia smoothieita maistellen. Hedelmäiset ja vihannespitoiset pirtelöt ovat saapuneet ja tuoneet myös tuorepuristetut mehut sekä raikkaat cocktailit mukanaan.

– Ruoan terveellisyys ja raaka-aineet kiinnostavat monia nykyään. Meillä asiakas tietää tarkkaan mitä syö. Smoothieiden koostumukset on mietitty tarkasti tasapainoisiksi, ja jokaiseen juomaan on merkitty kalorien, hiilihydraattien sekä proteiinien määrät.

Kaikki smootiheihin käytettävät vihannekset ja hedelmät ovat aina tuoreita, mutta osa marjoista tulee pakastimen puolelta. Pian kuitenkin aletaan saada tuoreita marjoja torilta. Sopimus torimyyjän kanssa onkin jo tehty. Tiimin suunnitelmissa on myös kerätä tulevana kesänä itse marjoja ravintolan pakastimet pullolleen talven varalle, jotta kotimaisten marjojen saatavuus voidaan taata ympäri vuoden.

Living Roomin lounas keskiviikosta perjantaihin klo 11-15. Maanantaisin ja tiistaisin keittiö avautuu klo 14 tarjoillen samoja annoksia.

Lue myös: Latinoravintola kaupunkiin – Living Room on keittiö, kahvila ja baari kaupunkilaisten olohuoneessa

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy


KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Living Roomin lounas muuttui meksikolaiseksi – tacoja, nachoja ja meksikolaisia subeja

Living Room uudisti lounastarjontaansa ravintoloitsija Leon Aguileran aikanaan pyörittämästä meksikolaisbaari Barmaciasta tutuilla tacoilla, nachoilla ja quesadilloilla. Kovasti kysellyt perinteiset meksikolaisherkut saivat rinnalleen myös uusia...

Latinolounasta ja aitoja churroja Living Roomissa

Living Room on startannut latinolounaan. Oman maun mukaan tuunattavan lounasannoksen idea on hyvin yksinkertainen, 1, 2, 3. Lautasellisensa elementit voi siis valita kolmesta eri...
Ravintola Living Room

AVATTU! | Latinoravintola kaupunkiin – Living Room on keittiö, kahvila ja baari kaupunkilaisten olohuoneessa

The Living Room avatTIIn torstaina 29.12.2016. viralliset avajaiset perjantaina 13.1.2017. Meksikolaisbaari Barmaciasta tuttu Leon Aguilera kumppaneineen laajentaa kaupungin makumaisemaa autenttisilla latinomauilla ympäri maailmaa. Osoitteeseen Hämeenkatu 26...